Jouluinen kattaus
Kauttauksen tekeminen on lempipuuhaani ja pidän kaunista kattausta isona osana onnistunutta ruokailua. Meidän perheen joulukattauksen…
Posts In: Kattaus
Kauttauksen tekeminen on lempipuuhaani ja pidän kaunista kattausta isona osana onnistunutta ruokailua. Meidän perheen joulukattauksen…
Syksyssä on paljon hyvää ja yksi syksyyn liittyvistä positiivisista asioista on tunnelmalliset illat kotona. Hyvää…
Lupailin aiemmin kattauksia Linumin Gable-pöytäliinan kera. Aloitetaan aamupala kattauksella, jonka tein meidän ihastuttavien Spoden teekuppien…
Syksyn ruska on parhaimmillaan, niin kauniita värejä. Värikkäät ja marjaisat oksat näyttävät hyvältä myös sisällä…
Viime päivinä mittari on kivunnut ylemmäs kuin juhannuksena, kaikki lumet sulaneet, poskiontelontulehdus vienyt voimat ja…
Viime viikonloppuna tein kaksi kattausta, joista toisen esittelin tässä postauksessa. Toisen kattauksen tein Hannelen Lumihiutalepöytäliinan kera….
Mustasta perjantaista huolimatta ostokset ovat jääneet tekemättä, rajusta mainonnasta huolimatta. Mustaa ajattelin kuitenkin tarjotella kattauksen…
Meidän pyhäinpäivään kuuluu hyvin perinteiset asiat. Yhdessä oloa, edesmenneiden läheisten muistelua ja haudoille kynttilöiden vieminen….
Eilen oli aika keittää ja nautiksella pyytämämme ravut. Pidettiin samalla pienimuotoiset rapujuhlat ja…
Juhlistimme vuoden vaihtumista ystäväperheen kanssa kotonamme. Illan aikana tuli herkuteltua kaikennäköistä ja yhtenä ruokalajina…
Somistuksistani viimeisenä esittelen simppelin tyylin. Jokin runsaudenkukka puhkeaa näin joulun alla, kun ei pysty edes…
Kolmen erialaisen joulutunnelman haasteesta toisen somistuksen tein ylellisen tunnelmalliseen tyyliin. Tunnelman luojina kynttilät ja jouluvalot…
Viikonlopun vietin lasten kanssa keskenään, kun perheenpää oli työmatkalla. Kotosalla ollessa oli aikaa kuvata ja…
Kerroin aiemmin, että männynoksien lisäksi löysin metsästä muutakin kivaa. Riidenlieko on minusta ihana sanikkainen ja…
Männynkäpyjä on kiva käyttää erilaisiin askarteluihin. Kerään käpyjä “talvivarastooni” jo kesällä ja täydennän varastoa syksyllä….
Pellava on yksi lempimateriaaleistani ja pellavaa näkee meillä monessa kohtaa. Pellava antaa ihanaa ilmettä ja…
Kesällä luonto antaa valtavan hienot puitteet ruokailla ulkona. Kaunis ympäristö ei vaadi kattaukseltakaan hirveästi. Luonto…
Suomen kesä on kaunista aikaa, luonto näyttää parastaan ja eläimet tuovat oman säväyksen kesään. Itse…