Syksy on hyvä syy herkutteluun
Syksy tuo tullessaan tunnelmalliset illat jolloin on aikaa istua ystävien kanssa pöydän ääreen. Kuluneena viikonloppuna…
Posts In: Reseptit
Syksy tuo tullessaan tunnelmalliset illat jolloin on aikaa istua ystävien kanssa pöydän ääreen. Kuluneena viikonloppuna…
Olen kehitellyt itselleni jonkinlaisen omenapiirakka himotuksen ja päättänyt löytää vaivaan sopivan reseptin. Mielessäni oli mehukas…
Keväällä kotiamme ympäröi kukkien valkaisemat pihlajat, joiden tuoksu oli valloittava. Sateisesta kesästä huolimatta pihlajat ovat…
Viime perjantaina vietimme aikuisporukalla illanistujaisia meidän mökillä. Kesän mittaan on tarjoutunut vähän yhteisiä hetkiä, joten…
Kaupallinen yhteistyö: Orthex Group Minussa taitaa elää ripaus karjalaista emäntää, joka tykkää hääriä keittiössä…
Ystävänpäivä on hyvä syy pieneen hemmotteluun ja herkutteluun. Leivonta ohjeita pullahtelee joka suunnalta ja suosiksi…
Olen laittanut sisustuslehtiä järjestelmällisesti paperinkeräykseen ja antanut ystäville luettavaksi. Poikkeuksellisesti kaapistani löytyy Dekon syyskuun numero…
Syksyn ruska on parhaimmillaan, niin kauniita värejä. Värikkäät ja marjaisat oksat näyttävät hyvältä myös sisällä…
Auringonpaiste tuntuu erityisen ihanalta näin syksyn lähestyessä. Ilma on jo hitusen viileämpi ja auringonpaiste ei…
Täytekakut eivät kuulu suosikkiherkkuihin, mutta poikkeuksen tekee mansikkakakku. Voiko parempaa herkkua olla, kuin…
Sain viime viikolla Pihkalan Maijalta arkiruoka-haasteen instagramissa. Tartuin haasteeseen, sillä minusta on niin kiva ahmia…
Kotia on kevennetty joulun jälkeen, mutta siihen saa kevennykset jäädä. Täytyy osata nauttia elämästä vuoden jokaisena…
Valion reseptit ovat inspiroineet kokeilemaan uusia makuyhdistelmiä. Näin joulun alla on tullut kokeiltua myös jouluisia…
Viime Kesän Savonlinnan reissulla, kävimme Saimatalon kahviossa ennen Olavinlinnaan menoa. Kahvin kaverina maistelimme kakkua, jossa…
Tämä on ensimmäinen postaus. Samalla vinkki siitä että tämä sivusto on vielä rakenteilla.
Tuoksukynttilät ovat tulleet osaksi kotien tuoksumaailmaa. Tykkään itsekin kovasti tuoksukynttilöistä, mutta aidot tuoksut tuntuvat…
Syksyn tullen saamme nauttia kasvimaan tuottamasta sadosta ja metsän antimista. Kesäkurpitsasosekeitto on yksi lasteni herkkuruoka…
Lapset kasvaa, mutta itse ei vanhene. Siltikin tuli taas vietettyä syntymäpäiviä ja mikäs onkaan sen…
Ruoka näyttelee isoa roolia lapsiperheessä. Meillä mennään kahden lämpimän ruoan taktiikalla myös kesäaikaankin. Ruoanlaittoa helpottaa…
Olemme miehen kanssa huonoja juomaan viskiä. Joulun alla saamme yleensä viskipullon lahjaksi joka tulee säilytettyä…
Leivonnasta on muodostunut minun ja lasten yhteinen harrastus. Askartelut ovat vaihtuneet syötäviksi versioiksi. Ostosreissuilla tulee…
Juhlavaatteet valittu, kampaukset ojennuksessa ja opettajien muistamiset paketissa. Huomenna pääsemme nauttimaan lasten esityksistä koulun joulujuhlassa….
Viime viikon lauantaina askartelimme lasten kanssa muovailumassasta kuusenkoristeita ja pakettikortteja. Askerrellessa sain idean tehdä kristallilasilla…
Isänpäivän ruokailun suhteen halusimme pelata varman päälle. Valitsimme illallispaikaksemme oman kodin jossa lapset pitävät jälleen…