Lastenhuoneessa
Uusimmassa Divaanilehdessä oli hyvä artikkeli lastenhuoneen sisustuksesta. Artikkelissa käsiteltiin asiaa lasten kannalta ja korostettiin kuinka…
Uusimmassa Divaanilehdessä oli hyvä artikkeli lastenhuoneen sisustuksesta. Artikkelissa käsiteltiin asiaa lasten kannalta ja korostettiin kuinka…
Reilut kaksi viikkoa sitten meidän talon päätyyn kaivettu kuoppa näytti vielä hyvin karulta. Perjantaina 15….
Kesällä luin Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito- kirjan. Itselleni jäi mieleen kohta jossa hän kehoitti…
Innostuessani jostakin asia tempaa mukaan ja haluan saada homman valmiiksi nopeasti. Näin on myös puutarhani…
Alkukesästä sanoin miehelleni että taidan vähentää kukkapenkkejä kun vietämme kesät mökillä. Asiat ei aina mene…
Eilen serkut pääsivät nauttimaan yhteisestä ajasta mummolassa. Leikkejä pihalla, herkkuja puutarhasta ja pieniä multaisia varpaita…
Keväällä hommasin laatat ulko-oven edustalle oleville rappusille. Kesän lopulla laatat pääsivät paikoilleen ja lopputuloksesta tuli…
Syksyn raikas ilma houkuttelee ulkohommiin eikä millään malttaisi olla sisällä. Kaikkea aikaa ei voi viettää…
“Maratonjuoksu on saanut nimensä kreikkalaisesta Marathonin kylästä. Kreikkalaisen sanansaattajan kerrotaan juosseen v. 490 eKr. Marathonin…
Etupihan kukkapenkki on kasvanut hurjasti muutaman vuoden aikana. Kasvit on osittain jääneet toistensa peittoon. Kukkapenkki…
Eilen meille saapui maakellari ja liuta työmiehiä. Laittelin heille kahvit takapihalle ja ajattelin ottaa muutaman…
Kesällä lapset odottavat kovasti ravustuskauden alkua. Ravustukseen valmistaudutaan jo alkukesästä jolloin alamme onkia syöttikaloja. Heinäkuussa…
Eilen aamulla mökillä puhalsi kevyt tuuli joka liplatti aaltoja rantahiekkaa vasten. Tuulessa oli aistittavissa ripaus…
Sauna on itselle erityisen mieluinen paikka. Paikka jossa on kiva rentoutua ja usein parhaat keskustelut…
Aurinko on tehnyt hyvää kukille ja ne alkaa olla loistossaan. Nyt on helppo piristää myös…
Viime viikonloppuna olimme messu- ja rallireissulla Jyväskylässä. Perjantaina menimme tyttäreni ja hänen kumminsa kanssa messuille….
Illat alkaa pikku hiljaa hämärtyä. Hämärät illat saa myös auringon laskuihin voimakkuutta. Auringonlaskiessa kaikki näyttää…
Kesällä luonto antaa valtavan hienot puitteet ruokailla ulkona. Kaunis ympäristö ei vaadi kattaukseltakaan hirveästi. Luonto…
Kesä on mennyt pitkälti lasten ehdoilla. Kavereita, uintia ja yhdessä tekemistä. Eilen olimme 13 lapsen…
Keväällä katselee omien istutusten kasvua ja välillä tulee halu tehdä jotain muutoksia. Keväällä pyörittelin mielessäni…
Rikkaruohot, ne teiniajan kesälomieni viholliset. Kotitöistä ehkä vihatuin homma oli kitkeminen. Silloin en voinut käsittää…
Lapsuuden kotini on rakennettu pari vuotta ennen syntymääni. Talo on rakennettu lähes kokonaan itse ja…
Ompeleminen on tehnyt erilaiset kankaat itselleni tutuksi. Laadukkaat kankaat tekee ompelusta mielekästä ja antaa pitkän…
Eestin reissulta löytyi pari kivaa matkamuistoa kotiin. Puinen kulho löytyi Sagadin kartanon käsityömyymälästä. Kulho löysi…
Ihana kesä on uimista, kalastusta, päiväkahvit laiturilla, tuoreita marjoja, luonnonantimia ruokapöydässä, kauniita auringonlaskuja. Kesä tekee…
Kolmas kartano jossa kävimme oli Vihula. Vihulan kartanosta on tehty monipuolinen matkailukohde. Kartanon alue on…
Viime viikon vietimme Eestissä Vösulla. Sieltä käsin kiertelimme paikkoja joista napsin muutamia kuvia. Ensimmäisenä lomapäivänä…
Joensuun Prismalle on avattu uusi Rosso mikä on sisustettu todella viihtyisäksi. Ruokaostoksille mennessäni silmääni osui…
Kotiuduimme eilen illalla Eestistä perheen kanssa. Viikko sisälsi paljon ohjelmaa ja nähtävää, kuviakin kertyi kivasti…
Viime viikolla innostuin ompelemaan ja telttojen lisäksi ompelin huussin ovessa olevaan ikkunaan verhon. Kankaan löysin…