Lunta ja harmaata
Ollaan me suomalaiset aika erikoista kansaa, kun sisustamme kotimme harmaalla ja valitamme kuinka harmaata ulkona…
Ollaan me suomalaiset aika erikoista kansaa, kun sisustamme kotimme harmaalla ja valitamme kuinka harmaata ulkona…
Marraskuussa FDS tarjosi kampanjan johon moni taisi tarttua. Kampanjan aikaan toteutin valaisin haaveeni, josta olen…
En olisi voinut uskoa miten suuri merkitys sängyllä voi olla unenlaatuun. Viime keväänä puhuin eräälle…
Puhelinta selatessa löysin kuvan, joka on otettu kaksi vuotta sitten. Ompelukone oli tuolloin käytössä erityisesti…
Lauantaina mainitsin perinteisestä serkkujen käsityöillasta ja ajattelin kertoa tästä perinteestä hiukan lisää. Isosta serkuskatraasta osa…
Viime viikon lauantaina askartelimme lasten kanssa muovailumassasta kuusenkoristeita ja pakettikortteja. Askerrellessa sain idean tehdä kristallilasilla…
Viikonloppuna siivosin kotona hiukan huolellisemmin. Olohuoneesta raivasin pois koriste-esineet, käytin peikonlehden suihkussa ja vaihdoin tyynynpäälliset…
Marraskuu hujahti ohitseni huomaamatta, en ehtinyt edes murehtia sen pimeyttä ja synkkyyttä. Eilen alkoi jo…
Keskustelimme lasten kanssa tänään adventtisunnuntaista ja sen merkityksestä. Keskustelujen yhteydessä lapsista oli kovin tärkeää saada…
Askarreltiin tänään lasten kanssa muovailumassasta joulukuusen- ja lahjapakettien koristeita. Muovailumassa on merkiltään Kapel ja kyseinen…
Salal on hiipinyt hiljaa kotimme kaunottareksi. Usein kasvia näkee asetelmissa ja itsekin käytin sitä kukkien…
Kerroin aiemmin, että männynoksien lisäksi löysin metsästä muutakin kivaa. Riidenlieko on minusta ihana sanikkainen ja…
Viime viikonloppuna ulkoilin koirien kanssa mummolani metsässä. Metsässä oli tehty juuri savottaa ja sain poimittua…
Ostin Taikasormi- messuilta ison kasan lasipillejä ja kaksi kerää rautalankaa. Tarvikkeiden mukana sain ohjeen, joka…
Otsikko ei kerro viikonlopustani vaan meidän nojatuolista. Pikku koiruli tykkää nukkua nojatuolissa päivällä, koska tuolista…
Viime keväänä sain opintojeni päätyttyä ystäviltäni lahjakortin kuvataiteilija Outi Piiroiselle. Pitkien pohdintojen jälkeen sain päätettyä…
Männynkäpyjä on kiva käyttää erilaisiin askarteluihin. Kerään käpyjä “talvivarastooni” jo kesällä ja täydennän varastoa syksyllä….
Isänpäivän ruokailun suhteen halusimme pelata varman päälle. Valitsimme illallispaikaksemme oman kodin jossa lapset pitävät jälleen…
Voisikohan Suvi laulaa myös laulun “Jos mä oisin mun lasteni isä”. Mietin usein tuota isän…
Tapetti ei ole ollut koskaan suosikki materiaalini. Tähän voi liittyä, se että olen repinyt kotimme…
Viime viikolla pyörähdin Savonlinnassa siskoni luona. POP pihasuunnittelun Pauliina järjesti siskoni kotona kukkien sidontaillan. Ilta alkoi leikkokukkien…
Lapseni tykkää kovasti askartelusta. Vaikeammat ja monimutkaiset askartelut teemme yhdessä. Helpommat askartelut onnistuu lapsilta jo…
Kysymys moneen asiaan ja joskus vastaus jää saamatta. Usein pohdin elämänkulkua ja sen tarkoitusta. Viime…
Kerroin edellisessä postauksessani Taikasormi-messuista. Messuilta on kiva hakea ideoita askarteluun ja käsitöiden tekoon. Messuilta löytyy myös…
Viime sunnuntaina perheen miesväki lähti hirvimetsälle ja me “tytöt” suunnattiin Taikasormi- messuille Joensuuhun. Tytöt…
Syksy on ollut jatkuvaa neitien nahistelua kotirintamalla ja siksi jouduimme miettimään lasten huonejärjestelyjäkin uusiksi. Reissussa…
Hotellimme Madeiralla oli sisustukseltaan hyvin pelkistetty ja tyylikäs. Materiaaleista seinän betonimainen laatta, kalusteiden samettikangas ja…
Madeirasta on muodostunut perheemme lempikohde ja paikka jaksaa kiehtoa kerta toisensa jälkeen. Syyslomalla tehty Madeiran reissumme…
Voiko viikolle luvata hyvää, jos maanantaina kulutat aikaasi lentokentällä ( yli 9 tuntia) ja odotat…
Lähdimme reissuun reilut viikko sitten. Ajattelin, että syysloma tuo mukanaan lunta ja pikku pakkaset. Sen…