Poimintoja Asuntomessuilta 1/2
Tänään vietetään Asuntomessujen ensimmäistä päivää Kouvolassa. Asuntomessut tarjoaa rakentajille ja sisustuksesta kiinnostuneille palan tällä hetkellä pinnalla olevia asioita. Työssäni huomaan, kuinka suuri merkitys messuilla on inspiraation lähteenä ja usein asiakkaani esittelevät kuvia messuilta. Messuja en niinkään koe ammattilaisten tapahtumana, sillä messuilla harvemmin pongailee itselle uusia asioita. Messuilla käymisen koen kuitenkin tärkeäksi ammatillisessa mielessä ja ovathan messut paikka, jossa alan osaajat pääsevät esille. Tänä päivänä materiaalivaihtoehtojen kirjo on valtava ja sisustussuunnittelijan tehtävä on auttaa valinnoissa sekä pitää punainen lanka sisustuksen suhteen. Ammattilaisen käyttö oli nähtävillä myös esittelemissäni messukohteissa, joihin pääsin tutustumaan eilen.
Messuluettelon perusteella olin empinyt messuille lähtöä, mutta edellisvuosista oppien en halunnut tehdä lähtöpäätöstä huonolaatuisen messuluettelon varaan. Hyvä näin sillä heti alkuun tuli yllätyksenä tämä ensimmäinen kohde, jota ei edes löydy messuluettelosta. Kohde 3 on nimeltää Aito ja uskoisin, että nimellä viitataan talon materiaalivalintoihin. Kohteen isoista ikkunoista avautui rauhalliset näkymät metsään ja luonto oli tuotu osaksi sisustusta myös kauniilla puisilla yksityiskohdilla. Siinä missä aidot materiaalit patinoituu ja vanhenee kauniisti, niin tekee myös ajattoman ja kestävät kalusteet jotka oli valittu kohteeseen. Kauniit ja rohkeat verhoiluvalinnat sulautui pehmeisiin seinän sävyihin jotka kulki saumattomasti läpi talon.
Pohjaratkaisussa oli havaittavissa keittiön ja ruokailutilan merkitys asukkaille. Näillä messuilla kalustevalmistajien yllättäjä on Puustelli, joka on tehnyt nousun tälle vuosituhannelle. Tästäkin kohteesta löytyi heidän keittiö ja kiintokalusteet. Kauniin keittiön erikoisuus oli Stalatex Harri Koskinen Collection kuvioidut rosteritasot, jotka sopivat hienosti kyseiseen keittiöön. Ruokailutilan kruunasi Adean Bonnet Dinning tuolit, jotka on verhoiltu William Morrisin kankaalla.
Naapurista löytyy toinen kiinnostava kohde, joka on Design talojen Airon Haave (kohde 4). Lämminhenkisen ja tyylikkään kohteen on suunnittelut Mikko Toppola. Tässä kohteessa kannattaa kiinnittää huomiota kauniiden sekä lämpimien värisävyjen käyttöön, jotka tekee kohteesta kodikkaan ja helposti lähestyttävän. Rauhalliseen kokonaisuuteen on saatu mielenkiintoa kalusteilla, jotka on Skannon valikoimasta. Kaunista Ligne Rosetin muotoilua, joista mainittakoon yläkerran oleskelutilan Ploum- sohva ja Cupido- sivupöytä. Kohteen keittiö on Puustellin ja vuoteet Matrin. Itse ihastuin kalusteiden ohella myös taiteeseen, jota oli nähtävillä lähes jokaisessa huoneessa. Kohteen kruunaa ja raikastaa viherkasvit, jotka jatkaa samaa linjaa erikoisten kalusteiden kanssa.
Palaan messuille toisessa postauksessa ja jossa tuon esille kolme muuta itseäni kiinnostavaa kohdetta. Toki tarjonnasta löytyy paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta haluan tuoda esille eheitä kokonaisuuksia. Itse messualue oli mielestäni oikein onnistunut. Alue ei muistuttanut perinteistä messualuetta vaan talot oli rakennettu aluetta kunnioittaen. Messutalojen naapureista löytyy huikean kauniita ja vanhoja tiilirakennuksia joiden seuraa koristi humalat. Muutenkin alue oli rakennettu vanhan ehdoilla ja kerroksellisuutta alueeseen toi vanha puusto.
0 Comments