Meidän joulu
Jouluaattona saimme herätä kauniiseen pakkasaamuun. Lumiset metsät näyttivät valtavan kauniilta, jopa taianomaiselta. Aamupalan jälkeen emme malttaneet jäädä sisälle vaan kiiruhdimme nauttimaan raikkaasta pakkaspäivästä ja paljun lämmitystä hääräämään. Ulkoilun lomassa puuro kypsyi uunissa ja olikin ihana tulla sisälle, kun puuron tuoksu tuli ovella vastaan. Puuron jälkeen alkoi kysely vieraiden saapumisesta ja muutamien kymmenien “milloin ne tulee?”- kysymysten jälkeen talo täyttyi elämästä. Kahdeksan serkusta pääsivät viettämään joulua saunan ja paljuilun merkeissä. Tämä tietäisi, että pian keittiössä alkaisi pörrätä kahdeksan nälkäistä lasta.
Joulu illallinen valmistui yhteisvoimin ja pöytä täyttyi erilaisista herkuista. Kalapöydän tämän vuotinen erikoisuus oli ukin pyytämät raudut ja taimenet, jotka mieheni graavasi kuhan tavoin. Ehkä parasta tällaisessa ruokailussa on lasten seuraaminen ja se kuinka monipuolisesti he ovat oppineet syömään ja maistelemaan uusia makuja.
Ruokailun jälkeen päästimme lapset piinasta, kun he saivat avata pakettinsa. Pakettien avaaminen toimi hyvänä ruokien sulattelu taukona ennen jälkiruokaa. Jälkiruuan jälkeinen tyytyväisyys sai aikaan tasaisen puheensorinan ympäri taloa. Keskustelua toiveiden toteutumisesta, toteutumatta jäämisestä ja hiukan myös sisarten lahjojen vertailua.
Jouluaaton perinteisiin liittyy haudoille käyminen ja lähes koko porukka suuntasimme hautausmaalle muistamaan poismenneitä läheisiä. Raikas pakkassää sekä yhteinen kävelylenkki teki terää ja tämän jälkeen oli hyvä hetki suunnata saunaan. Aattona ajankululla ei ole suurta merkitystä, mutta pikku hiljaa puolenyön jälkeen talo alkoi hiljentyä. Lapset suuntasivat yläkertaan tehtyihin siskonpeteihin ja osa aikuisväestä siirtyi mummolaan.
Joulupäivän aloitimme rennosti aamupalalla lapsiväen kanssa ja tämän jälkeen lähdimme ulkoilemaan koko porukan sekä kuuden koiran voimin.
Joulupäivänä jaksaa vielä nautiskella lounaaksi joulupöydän antimia, mutta illallisella kaipasi jo hiukan kevyempää. Tämä järjestyikin näppärästi, kun serkukset olivat vallanneet keittiön sillä aikaa, kun muu väki oli isomummon luona vierailemassa. Joulupöydän kaloista loihditut sushit maistuivat ihanan kevyeltä raskaiden ruokien jälkeen. Tämän ruokailun myötä oli aika sanoa jouluvieraille heipat vähäksi aikaa ja toivoa, ettei serkusten tapaamisten välit venyisi liian pitkiksi.
Tapaninpäivän ohjelmassa oli perinteinen hevosajelu ystäväperheen luona. Ajelun päätteeksi nautimme ihanasta ulkoilusäästä ja lounaasta laavulla. Kiva päivä sai jatkoa liikkumisen muodossa, kun keksimme lähteä liikuntahallille ottamaan sählyskabat. Lapset vastaan aikuiset peli päättyi molempien erävoittoon ja jälkipelit eivät ole loppunut vieläkään. Luulen, että jossakin vaiheessa otetaan uusinta ottelu.
Voisi sanoa, että joulu on ollut touhukas ja antoisa. Itse sain toivomani lahjat joista mainittakoon villasukat siis viidet sellaiset. Nyt riittää sukkia melkein jokaiselle viikonpäivälle omansa. Joulun kunniaksi päätin neljä kuukautta kestäneen karkkilakon. Herkuttelu on tuntunut tähän saumaan hyvältä ratkaisulta, mutta en ole tainnut jäädä lakon aikana mistään hyvästä paitsi.
Huomenna on tiedossa vuoden viimeinen päivä, joka kuluu meidän tiimoilta osin matkustaen. Aamulla ajelemme Vuokatin lomalta perheen kanssa kotiin, jonne saamme pari ystäväperhettä uutta vuotta vastaanottamaan. Ruokailujen suhteen mennään rennosti ja panostetaan yhdessäoloon. Luulenpa, että luvassa on lautapelejä, joista uudenvuoden ykkösenä pöytälätkä useamman pelaajan voimin.
Oikein hyvää loppu vuotta kaikille!
0 Comments