Joulukimppu

28.12.2018 Yleinen 0 kommenttia

Mietin, että menisikö tämä joulu ilman joulukukkia. Niin, että olohuonetta olisi koristanut kuusen lisäksi maljakkoon sijoitetut havut. Huone näytti kauniilta näinkin, mutta juhlavasta kimpusta on tainnut tulla jouluinen perinne. Joulu onkin ainoa juhla jolloin kotiin kaipaa juhlavuutta ja pientä ylellisyyden tuntua kukkien muodossa. Näitä molempia minulle edustaa amaryllis, josta harvemmin nautin ennen joulua.

Tänä vuonna amaryllis sai kaverikseen juoluruusua (helleborus), jaloleinikkiä, eucalyptusta ja papukaijatulppaania. Rennon kimpun sidoin itse. Sidonta ei varmastikaan mennyt kaikkien oppien mukaan ja kimpussa näkyy tekijän kädenjälki, mutta ei haitannut ainakaan minua. Tällaiselle rennolle kimpulle on hiukan hankala löytää sopivaa maljakkoa. Sellaista, joka ei olisi valtavan korkea ja maljakon suuaukko saisi olla lähes samankokoinen, kuin maljakon pohja. Etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt mieluista maljakkoa, joten etsinnät jatkukoon.

Joulun aikaan amaryllikset aukesi täyteen loistoonsa, mutta elättelen vielä toivoa että saisimme nauttia joulukukista uudenvuoden aikaan. Sijoitin kukat muutaman päivän ajaksi viileään ja täytyy toivoa, että saamme nauttia kukista vielä uutta vuotta vastaanottaessa.

Ajattelin kirjoitella vielä meidän joulun kuulumisista muutamien kuvien kera joita tallentui joulusta.