Viherterapiaa

Olen jo pidemmän aikaan haaveillut valokuvaus- opinnoista. Tiedättehän sen ajatuksen, että sitten joskus kun on enemmän aikaa ja lapset on isompia ja.. Viime keväänä sain kuulla Helsinki Design Schoolin valokuvaajan tutkinnosta ja innostuin asiasta. Kerroin asiasta miehelleni, vaikka tiesin ettei ajankohta olisi paras mahdollinen ja tiedostin senkin, että syksystä olisi tulossa kiireinen. Mieheni sanoi, että ehdottomasti hakisin koulutukseen ja totesi, että “kyllä me selvitään”. Nuo sanat on ollut syksyn mittaan mielessä ja antaneet voimia väsyneinä hetkinä. Välillä olen miettinyt, että miten aika riittää opiskeluun ja etätehtäviin, mutta hyvinhän tämä on mennyt ainakin tähän asti. Opintopäivien jälkeen iskee pahin väsymys, mutta onneksi opintopäivien jälkeen on yksi vapaa ennen arjen alkamista.

Opintojen suhteen voin todeta, että tieto lisää tuskaa ja tuntuu etten osaa tehdä mitään. Joidenkin opettajien tunneilla, tunnen ahdistusta siitä etten ole tarpeeksi taiteellinen ja tämän vuoksi joidenkin tehtävien tekeminen on “hiukan” ahdistanut. Onneksi ystävät ovat auttaneet tehtävien tekemisessä, kiitos! Satu avusti minua filtteritehtävän teossa jossa piti kehitellä itse filtterit kuviin. Käytin objektiivin edessä hiukan pilaantunutta salaatin lehteä, pahvin palaa johon tein reiän ja rikkonaisia sukkahousuja (mieheni kysyi, että onko idea Niksipirkasta). Kokeilu osoittautui kivaksi vaihteluksi perinteiseen kuvaamiseen ja varmasti jatkossakin tulen käyttämään jotain tämän kaltaista kuvaamisessa. Toki luonteva malli teki kuvaamisesta helppoa.

Koulutehtävään liittyvät kuvaukset toteutimme Botanialla Joensuussa jossa en ole käynyt vuosiin. Tämä johtunee siitä, että lapset ovat vierailleet Juuso-papukaijan luona mummonsa kanssa ja se on ollut heidän oma käyntikohde. Jatkossa meinaan korjata tilanteen sillä kasvihuoneissa vierailu teki hyvää ja onkin hyvää kaamosterapiaa. Botanian uudet omistajat ovat kehittäneet paikan toimintaa ja myöskin kahvilan tarjontaa.

Botania on kasvien ystävän paratiisi jossa suosittelen vierailemaan.