Sisustusliikkeitä Joensuun keskustassa

31.10.2018 Sisustus 0 kommenttia

Harmillisen usein unohdetaan katsella lähelle ja hyödyntää paikallista tarjontaa. Tämä voi johtua verkkokauppojen helppoudesta, mutta myöskin tiedon puutteesta. Ainakin sellainen olo tuli, kun näin erään Facebookin kommenttilootan jossa epätietoisuus tuli esille. Tein kameran kanssa pienen kierroksen Joensuun keskustan liikkeissä. Kuvissa tulee esille syksyiseen sisustukseen sopivia tuotteita, lahjaideoita niin isänpäivään kuin myös nurkan takan kolkuttelevaan jouluun. Ajatelkaa, jos ostaisimme edes yhden joululahjan paikallisesta kivijalkamyymälästä. Tämä olisi pieni ele meille, mutta kauppiaalle iso asia.

Sarustiikka

Sarustiikalla on pitkät perinteet Taitokorttelissa ja rustiikkinen tyyli on säilynyt reilu vuoden takaisesta omistajan vaihdoksesta huolimatta. Toki muutosta on huomattavissa, sillä itse valmistettujen tuotteiden ilme on nykyään selkeämpi. Muutoin muutoksen huomaa uusien merkkien myötä. Valikoimasta löytyy nykyään mm. Shepherd, Lovelylinen, Tine K, Tell me more ja Bergspotter. Valikoimasta löytyy myös Tallipihan suklaapuodin herkut jotka on sijoitettu kauniiseen vitriiniin. Laadukas suklaa toimii, vaikka viemisenä tai lahjana herkkusuille.

Sisustusmyymälä Turkoosi

Turkoosi avasi ovensa maaliskuussa ja on löytänyt paikkansa joensuulaisessa sisustustarjonnassa omalla tyylillään. Herkulliset värit kutsuvat liikkeeseen jossa kädentaidot eivät jää syrjään. Yksi myymälän seinistä on pyhitetty näyttelylle, tarjonnasta löytyy Kerafiikan tuotteita ja yrittäjä itse tekee erilaisia makramee töitä. Myymälän tarjonnasta iso osa on Madame Stoltzin tuotteita. Yrittäjä näkee merkin taustalta löytyvän tarinan hänelle tärkeänä ja siksi haluaa omalta osalta olla auttamassa tärkeässä asiassa. Tiesittekö, että Madame Stoltz auttaa Intiassa Nai Disha projektin kautta työllistämällä naisia ja projektin avulla lapset ja nuoret saavat koulutusta.

Muita myymälässä esiintyviä merkkejä on mm. Annie Sloan, Terraviiva, Bungalow ja Samaskoru.

KP Interiors 

KP Interiors avasi ovensa toukokuussa 2017 ja tuolloin kirjoitin blogiini liikkeen avajaispäivästä. Kirsin tyyli näkyy myymälän sisustuksessa ja sen tuotevalikoimassa. Myymälä itsessään on todella kiehtova ja kutsuu kurkistamaan liikkeen tarjontaa. Kirsille on tärkeä tarjota asiakkaille eettisesti tuotettuja tuotteita joista yhtenä mainittakoon kotimaiset Mayn tuotteet. Liikkeen valikoimassa on myös Rilla Tervosen ihastuttavat luontoaiheiset kortit, Lakrids herkut ja joulumyyntiin on tulossa Balmuirin tuotteet.

H&B Home

H&B Home toimi pitkään Joensuun keskustassa ja tätä kautta kausimyymälänä avannut liike on monelle ennestään tuttu. Kausi myymälä palvelee Hasaniemessä jouluun saakka ja on avoinna torstaista sunnuntaihin. Sesonkimyymälän liiketila on murto-osa entisistä liiketiloista joten valikoima on huomattavasti suppeampi. Liike keskittyy lähinnä pientuotteisiin joita on helppo kääriä pakettiin tai omaa kotia ilahduttamaan. Tuotemerkeistä kuvassa näkyy Kanelimamman toffeet, Lampe Berger lyhdyt ja Add:Wise luomutuotteita Ruotsista, jonka mausteita, glögejä ja öljyjä löytyy kauniissa pakkauksissa.

Pienen matkan päässä keskustasta löytyy Joensuun Verhotalo jonka kanssa olen tehnyt kauan yhteistyötä. Viimeisin yhteistyö postaus on luettavissa tästä ja makuuhuoneen tekstiilipäivitys tästä. Myymälä on tekstiilipainotteinen ja joitakin merkkejä mainitakseni valikoimasta löytyy Tisca, Svanefors ja Linum.

Sisustus tarjonta on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana Joensuussa, mutta edelleen tarjonnasta uupuu merkkejä jotka istuisi kauniisti skandinaaviseen tyyliin. Toivottavasti jossakin vaiheessa tarjonta alkaisi muokkautua tähän suuntaan sillä en ole ainoa, joka tätä toivoisi.