Lisää Habitaren tunnelmia
Uusimmassa Asun lehdessä päätoimittaja Ulla Koskinen puhui messutilojen suunnittelusta ja onnistuneesta osastosta. Tänä päivänä kuvien merkitys on ehkä tärkeämpää, kuin koskaan. Kuvien avulla yritykset pääsevät esille ihan eri tavoin, kuin muutama vuosi takaperin. Kuvat leviää somessa ja niiden avulla inspiroidutaan. Tämän huomasi Habitare- osastoissa joita oli mietitty paljon kuvauksellisten yksityiskohtien kautta. Ullan mielestä tässä on tietyllä tapaa varjopuolensa ja ihmiset saattavat katsoa asioita liikaa kameran kautta. Tällä tavoin voi jäädä jotain kokematta, niinkuin Ulla sanoo, että “kuva kertoo vain osatotuuden”. Yhdyn tähän Ullan kommenttiin, sillä elämää ei voi katsoa ainostaan kameran läpi eikä kaikkea tarvitse ikuistaa. Arjessa huomaan ympärilläni paljon kauniita asioita joita voisi ikuistaa, mutta tulee sellainen olo että hetki ja sen kauneus on parempi ikuistaa muistoksi mielikuvana. Messujen suhteen taas tunsin jopa pienoista painetta kauniiden asioiden ikuistamisen suhteen. Osastolla kierrellessä huomasin odottavani useamman minuutin ajan, jotta voisin taltioida haluamani kuvakulman ilman ihmisiä. Asia voi kuulostaa varmasti oudolta ja toki itsekin mietin, että onko tässä järkeä?
Kuvat kertoo, että messuilla oli paljon kaunista taltioitavaa ja kuvien kautta taltioitui ihania ideoita. Onneksi messujen saldona ei ole pelkästään kuvat vaan mielen sopukoihin tallentui ihania kohtaamisia, luonnollisten materiaalien tuntua iholla ja osasto jonka merkitystä ei voisi tuoda esille valokuvan kautta. Eihän kukaan voisi ymmärtää kuvan kautta historiaa ja yhteistyötämme Hannele Rusilan kanssa. Hänen kannustavista sanoista sain taas valtavasti voimaa. Sanoillan on valtavamerkitys ja on hienoa kun joku uskoo taitoihisi, kiitos!
Vielä kuviin joita taltioin messuilta. Monella osastolla oli nähtävissä aarteita, jotka tekivät osastoon ihanan säväyksen. Edellisessä postauksessa näkyi Anno Collectionin osasto, joka olisi jäänyt hyvin pliisuksi ilman vanhaa sohvaa ja nojatuoleja. Näillä halutaan tuoda esiin rohkeutta sisustaa kodin tilat omannäköiseksi ja arvostaa niitä asioita joita kotiin on periytynyt. Kodin täytyy tuntua omalta eikä sitä kannata rakentaa kauniiden kuvien mukaisesti. Sitä paitsi valokuvaus on hiukan huijaamista, kun rajaamalla saa näyttämään kodin hyvinkin siistiltä.
Seesteisten messukuvien jälkeen on aika katsella ympärille, nauttia viikonlopusta ja siihen kuuluvasta ohjelmasta. Miesväki lähti metsälle, tyttäret häärää synttärivalmistelujen parissa ja iltapäivällä saamme nuoremman tyttären kaverit yökylään. Koti täyttyy elämästä ja huomenna saamme vielä vanhempaa väkeä juhlistamaan neidin syntymäpäiviä. Ennen hässäkkää meinaan tyhjentää pääni ulkoilemalla. Lähtisiköhän sienimetsään, juoksulenkille vai rullaluistelemaan, edessä siis todella isoja valintoja ( ;
Oikein nautinnollista viikonloppua kaikille!
0 Comments