Lähestulkoon täydellinen juhannus
Juhannuksen alla iskee valtava väsymys ja viimeistään aattona alkaa tuntua siltä, että olisi parempi levätä ja viettää aikaa omalla porukalla. Lapsille moinen ehdotus olisi ollut myrkkyä joten ajattelin ottaa erilaisen lähestymistavan järjestelyihin. Suunnittelin helpon menun ja kakun tilasin Café Rosésta. Samoissa tiloissa toimivasta kukkakauppa Leinikistä tilasin tyttärille kukkaseppeleet. Ikkunoiden pesun ja mökin kuurauksen sijaan otin aikaa tyttärilleni ja lähdimme kauniiseen koivikkoon kuvaamaan. Joitakin kuvia taltioin myös postaukseen jonka julkaisin juhannusaattona. Tästä hetkestä jää kivat muistot meille kolmelle ja kuvaustuokio viritti meidät juhannustunnelmiin.
Juhannusaattona en malttanut olla leipomatta, vaan päätin testata Marjan raparperipiirakan ohjetta. Voi, että kuinka hyvää piirakka oli ja voin lämmöllä suositella tämän herkun leipomista. Leipomisen ohella hääräilin kattauksen ja kukkien kanssa. Suunnitelmissa oli jotakin hiukan viimeistellympää, mutta tuuli voitti 16-0 joten kattaus jäi hyvin yksinkertaiseksi. Pääasia, että saimme nauttia ruokailusta ulkona ja tuuli piti ötökät loitolla, joten tämäkin asia meni lopulta oikein hyvin.
Ruokapöytään kokoontuessa olin tyytyväinen, että päädyimme viettämään juhannusta ystävien seurassa. Lapset olivat innoissaan, että saivat seuraa ja tajusin miten olen ollutkaan pysähtymisen tarpeessa. Rauhallinen ruokailu ja kuulumisten vaihtaminen antoi hyvän alun illalle, josta ei selvitty kuivin housuin. Ruokailun jälkeen lähdimme ihastelemaan kokkoa koko porukan voimin ja tämä taisi olla virhe ratkaisu. Lasti oli turhan iso ja aallot pärskähteli sen verran kovasti, että kukaan ei tainnut selvitä kuivana. Maltti on valttia joten lastin jakaminen kahteen satsiin auttoi ja pääsimme kokon lämpöön kuivautumaan. Tai ainakin näin ajattelimme, mutta kokolle päästyämme alkoi pieni sadekuuro. Onneksi lapset on hiukan karastuneita eikä säikähtäneet kastumisesta vaan olivat hyvin onnellisia mökillä odottavasta paljun ja savusaunan lämmöstä. Aattoilta jatkui rupattelun ja saunomisen myötä pitkälle aamuyöhön saakka.
Juhannuspäivänä oli helpottunut olo siitä, että kyseessä on vasta lauantai ja ennen arjen alkamista ehtii puuhata kaikenlaista yhdessä. Päiviin on mahtunut lautapelin pelaamista, uimista, onkimista, saunomista ja vaikka mitä kivaa. Eikä pidä unohtaa päiväunia, jotka olen nukkunut kahtena peräkkäisenä päivänä. Tänään päiväunien jälkeen alkoi valtava kahvin tuska ja närästyksen uhalla keittelin kahvit itselleni. Laiturilla kahvia nautiskellessa mietin kuinka pienistä asioista tulee hyvä olo, kuinka onnellinen sitä onkaan ja miten hyvin asiat on. Asiaan varmaan vaikuttaa tämä kesän ihmeellisyys. Tykkään aivan valtavasti talvesta, mutta usein havahdun omaan huokailuuni, kun katselen luonnon kauneutta ympärilläni.
Nautitaan kesän ja luonnon ihmeellisyydestä!
0 Comments