Café Rosé
Ennen joulua sain sähköpostiini kyselyn kahvilan suunnittelusta. Mietin, että saatan olla töideni kanssa pulassa, mutta kukapa voisi kieltäytyä kahvilan suunnittelusta. Tilaan tutustuminen sai pohtimaan, että mihin oikein olen ryhtynyt. Pieni ja pimeä tila sekä suuret toiveet toivat hiukan haastetta suunnitteluun, mutta ajatelen että haasteet on tehty voitettavaksi.
Kahvila oli rakentumassa Kukkakauppa Leinikin kanssa yhdistettävään tilaan. Kukkakauppiaan ajatuksena oli tarjota tilat kahvilayrittäjälle. Alkuun tuntui, ettei sopivaa yrittäjää tahdo löytyä. Helmikuussa vihdoinkin tärppäsi ja löytyi sellainen yrittäjä jonka osaaminen on aivan omaa luokkaansa. Marinan leivosten näkeminen sai myös omat suunnitelmat uuteen liitoon. Tässä vaiheessa alkoi ajatukset kirkastua myös antiikkisohvan suhteen, joka tulisi kahvilaan. Kahvila ja sen tarjonta tarvitsi ripauksen ylellisyyttä, jotakin sellaista johon voi törmätä maailmalla. Halusin tuoda Joensuun harmaiden kahviloiden joukkoon ripauksen pariisia ja yhdistää tähän kodikuutta. Aikoinaan autokauppana palvelleen tilan kivilattia sai jäädä entiselleen ja tilan huonekorkeus otettiin käyttöön. Antiikkisohva sai ylleen öljymaalausta muistuttavan kukkasametin ja täysin uudenlaiseen kuntoon sohva pääsi Outi Piiroisen taitavissa käsissä.
Kuvien mukainen lopputulos saatiin aikaiseksi, kun hyödynnettiin käytettyjä huonekaluja joita on mm. tuolit, pöydänjalat, vitriini ja antiikkisohva. Seesteisyyttä tilaan tuo seinät jotka maalattiin Domus Naturan maaleilla. Seinämaaleja on saatavana Leinikin kautta ja hyllystä löytyy myös kalustemaaluksen soveltuvia kalkkimaaleja. Astiat viimeistelevät kokonaisuuden ja mikäli tee- tai kahvikuppi kiehtoo asiakasta niin näitäkin löytyy kahvilan myyntihyllystä. Monipuolisen tarjonnan lisäksi kahvilassa on haluttu korostaa paikallisuutta ja tämä näkyy mm. kahvitarjonnassa. Kahvit tulee paikalliselta paahtimolta ja mainitsemisen arvoinen on myös heidän kaakao joka on Unison Coffeen maahantuontia. Kahvilan logoilla varustetut Unison Coffee kahvipaketit on oiva tapa muistaa ystävää, napata viemisiksi tai ojentaa opettajalle. Kukkakaupan ja kahvilan konsepti palvelee asiakasta monipuolisesti. Saman katon alta löytyy kukat, kakut ja viemiset.
Tila täydentyy vielä ihastuttavilla seinämaljakoilla joita innolla odotamme. Sen jälkeen tämäkin ihana projekti saadaan päätökseen, mutta luulenpa että yhteistyö jatkuu asiakkaan roolissa.
Cafe Rose löytyy Kauppakatu 33 Joensuusta
0 Comments