Talven selkä taitettu
Pääsiäinen tekee ihmeitä mielelle. Tänä vuonna juhlaa vietettiin kaksi viikkoa viime vuotta aikaisemmin ja tämän vuoksi lumimäärä on vielä aika valtava. Onneksi olo on kovin keväinen ja uskallampa väittää, että omalla asenteella on suuri merkitys asiaan miten vuodenaikojen etenemiseen suhtautuu. Sen olen huomannut, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen mihin aikaan lumet on poissa tai koivunlehdet hiirenkorvalla. Pääsiäisen aurinko, rännistä tippuva vesi ja kevään tuoksu innostivat kodin ilmeen keventämiseen. Villamatto tuntui kovin tunkkaiselta, joten se sai väistyä ja innostuin vaihtamaan olohuoneessa hiukan järjestystä. Yllättäen muutos sai hiukan vastustusta, mutta katsotaan onko kalusteet vielä samalla paikalla, kun muu perhe viettää viikonloppuna päivät keskenään. Toivotaan näin, sillä olisi kiva ehtiä kuvaamaan muutos ja sen tuomat näkymät jotka miellyttävät ainakin omaa silmää.
Postauksen kuvat on Linumin kevät ja kesä malliston kuvia. Kuvissa voi aistia kevään ja kesän. Ihana rentous ja luonnonmateriaalien käyttö ihastuttavat tällä hetkellä. Runsas tekstiilien määrä ei tee tilasta liian tunkkaista, kun kyseessä on kevyet materiaalit kuten pellava ja tämän rinnalla rouhea juutti. Juutin sävyllä on valtava merkitys kokonaisuuteen, itse ainakin hiukan vierastan perinteistä keltaiseen taittavaa juuttia. Linumin juuttimatoissa löytyy muitakin sävyjä kuten tummanharmaa ja valkoinen. Kukkakuosien lisäksi löytyy ilmeikkäitä tyynyjä joissa kuviot on brodeerattu. Brodeeraus tuo mustavalkoiseenkin tyynyn pehmeyttä eikä ilme oli niin graafinen, kuin painetussa kuviossa. Kaikinpuolin mallisto näyttää houkuttelevalta ja saa ajatukset hiljattain lähestyvään kesään.
Kuvat: Linum
0 Comments