Silkkitietä pitkin unille

Kaupallinen yhteistyö: Joensuun Verhotalo

Pitkään hauduttelin ajatusta makuuhuoneen seinien maalauksesta. Oikeastaan suuri este maalaamiselle oli television möhkäle, joka ei ollut mikään tilan kaunistaja. Vihdoinkin tämä reilut kymmenen vuotta palveluksessa ollut kapistus alkoi hyytyä ja kuvan laatu alkoi heikentyä (tai miehen näkö huonontua) joten oli aika pistää hihat heilumaan. Seinien maalauksesta kerroin Utuinen ja uninen tunnelma– postauksessa. Tuossa postauksessa huone oli kovin kylmä ja kaipasi tekstiilien tuomaa lämpöä.

Verhojen kiinnitys

Maalauksen yhteydessä pakkeloin verhotangon kiinnityksestä aiheutuneet reiät umpeen. Verhotangon tilalle valitsimme *Anja Pesolan kiskon, joka ylettyy koko ikkunaseinän matkalle. Eleetön kisko ei vie huomiota verhoilta ja se mahdollistaa verhojen liikuttelun koko seinän matkalla. Lähes neljän metrin mittaiselle kiskolle mahtuu runsaasti kangas ja perinteisen mitan sijaan verhomme on kaksi metriä leveät. Kiskon kiinnitimme noin kymmenen sentin päähän seinästä, jotta verhokangas pääsee laskeutumaan kauniisti.

Silkin pehmeä matto

Makuuhuoneessa tekstiileillä on valtava merkitys ja siksi halusin uuden maton tilan pehmoista ilmettä mukailemaan. Pohdiskelun jälkeen päädyimme *VM-carpetin Silkkitie- mattoon, joka teki vaikutuksen pehmeydellä ja ulkonäöllä. Kaunis matto on hyvin eleetön ja se tuo juuri sopivan ripauksen luksusta. Mittojen mukaan teetetty matto mukailee huoneen kalusteita ja antaa pehmeyttä jalkojen alle sänkyyn kömpiessä sekä aamulla päivän alkaessa.

Pellavaverhot

Pellava on yksi suosikki materiaalini eikä tässäkään kohtaa tarvinnut pitkään miettiä verhojen materiaalivalintaa. Verhokangas on *Windin ohutta ja kauniisti laskeutuvaa pellavaa. Niinkuin jo aiemmin mainitsin, verhot ovat hiukan leveämmät ja näin ne tuovat tilaan näyttävyyttä. Väriksi valitsin lämpimän harmaan sävyn, joka on hiukan vaaleampi kuin päätyseinän maali ja hiukan tummempi, kuin Domus Naturan White Sands jolla muut seinät on maalattu. Verhojen osalta meidän tehtäväksi jäi kiinnikkeiden laittaminen verhoihin ja niiden napsuttelu verhokiskon renkaisiin. Ompelutyön jätin tällä kertaa ammattilaiselle ja se onnistui kätevästi Joensuun Verhotalon *ompelupalvelun avulla.

Remontissa huoneen kalustus pysyi ennallaan muutoin, paitsi antiikkituoli sai siirtyä työhuoneeseen josta tilalle vaihdoin Knollin Timantin. Huoneen valaistus on lukuvalojen osalta säilynyt ennallaan. Kattovalaisin vaihtui loppuvuodesta, kun sulkien tilalle tuli Louis Poulsenin Moser- valaisin. Moser- valaisimen sain lahjaksi vuosien yhteistyöstä Kuopion Vepsäläisen kanssa. Siro valaisin on, kuin koru luonnollisessa ja rauhallisessa tilassa. Tykkään kovasti tästä hillitystä värimaailmasta, joka antaa päivälle rauhallisen päätöksen. Suunnitelmissa on stailata tilata hiukan erityylein ja näyttää kuinka rauhallinen pohja mahdollistaa värien sekä erilaisten tekstiilien käytön.

*Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan