Valoa ja pidentyneet päivät
Valon määrä lisääntyy ja aurinko esittäytyy, tästä taitaa alkaa paras aika talvesta. Aurinkoiset hiihto- ja ulkoilukelit jolloin ulkona viihtyy pitkiä aikoja. Lisääntynyt valonmäärä näkyy myös sisätiloissa. Viherkasvit ovat innostuneet kasvamaan ja lisäntyneen valon määrän myötä innostuin hommaamaan pari kasvia lisää. Uusin tulokas on olohuoneessa sijaitseva laakeripuu, joka pääsi Carina Seth Anderssonin suunnittelemaan ruukkuun. Ruukussa oli aiemmin isolehtinen vehkakasvi, joka ei selvinnyt talven pimeydestä. Viherkasvien lisäksi kotia piristää tulppaanit joita löytyy tähän aikaan vuodesta edullisesti markettien tarjonnasta. Muutoin koti saa olla vielä talvisessa asussaan.
Itsekin olen kovin innoissani lisääntyneestä valon määrästä, joka mahdollistaa valokuvaamista myös iltapäivän tunteina. Näidenkin kuvien ottamisen aikaan päivä oli jo pitkällä ja oikeastaan koko postaus syntyi auringon innoittamana. Tähän aikaan vuodesta auringon näyttäytyminen tuntuu erityisen hyvältä ja siitä osaa nauttia. Toivottavasti saamme nauttia auringonsäteistä myös tulevina päivinä.
Oikein mukavaa viikonloppua!
2 Comments