Haaveilua
Kuva: Kannustalo Pienenä tyttönä haaveilin prinsessa häistä (+prinssistä), lapsista, perheestä ja puutalosta. Kaikki muut pienen…
Posts In:
Kuva: Kannustalo Pienenä tyttönä haaveilin prinsessa häistä (+prinssistä), lapsista, perheestä ja puutalosta. Kaikki muut pienen…
Kirjoittelin viime viikolla sisustusrintamalla esiintyvistä asioista ja tuotteista. Kollaasiin valikoitui vähäeleinen joukkio, kun taas tällä kertaa…
Blogissani olen koti- ja mökkikuvien lisäksi raottanut jotakin pieniä hetkiä meidän arjesta. Näiden perusteella ei…
Monesta tuutista voi katsella tulevia trendejä ja niiden toteutumista. Näihin minä en taida syventyä,…
Reilut kaksi vuotta sitten teimme olohuoneessa lattiaremontin. Lattiavalintaan olen ollut erityisen tyytyväinen ja tykkään olohuoneen…
Aika mainio viikonloppu on loppusuoralla, en oikein muista milloin viimeksi olisi ollut viikonloppu ilman ohjelmaa….
Joulu on poistunut meidänkin kotoa. Kevennetty ilme näyttää oikein raikkaalta ja tervetulleelta suhteen. Joulun aikaan…
Kuva: H&M Home Olipa tänään upea päivä, pikkuisen pakkasta ja auringonsäteitä. Olisi ollut oikein hyvä…
Vuosi omassa elämässä tuntuu hyvin lyhyeltä ajalta, mutta taaksepäin katsottuna vuodessa on ehtinyt tapahtua…