Levollisin mielin kohti joulua
Vapaapäivä ennen aattoa on oikein mukava ja leppoisa tapa valmistautua jouluun. Olemme porukalla hääräilleet kaikenlaisia jouluvalmisteluja, olen leiponut miehelleni synttärikakun, toimme kuusen sisälle, vieraita varten tuotu myös toinen pöytä sisälle, valmisteltu ruokia ja ehdin tarttua myöskameraan. Kuvat on meidän jouluisesta olohuoneesta jossa vaihtui järjestys kuusen tulon myötä. Kuusta koristaa tällä hetkellä vain kynttilät sillä lapset haluavat mennä perinteiden mukaan ja koristella kuusen vasta aattona. Koristeet onkin jo varattu ja isukin synttärilahjat odottavat kuusen alla aattoaamua. Kovasti he ovat suunnitelleet myös kattausta lasten pöytään johon omien lasten lisäksi tulee myös serkkuja. Liinan silitin heille valmiiksi, mutta muuten saavat vapaat kädet pöydän kattamiseen. Minä otan vastuulleni aikuisten pöydän kattauksesta huolehtimisen. Tänäkin jouluna pöytää koristaa häälahjaksi saatu Lumihiutale -pellavaliina. Ehkäpä kaivan kaapista tämän joulun kattaukseen Festivo -kynttilänjalat jotka sain aikoinaan (30v.) syntymäpäivälahjaksi.
Olohuoneen sohvapöydällä on aivan valtavan kaunis kimppu, jolla on aika ihana tarina. Perjantai iltana poikkesin työpäivän päätteeksi Joensuun Kukkatalolla ostamaan tarvikkeita kranssia varten. Pohdiskelin kukkavalintoja kylmiössä jonka lattialla silmääni pisti tämä ihastuttava kimppu. En voinut jättää sitä kylmiöön vaan nappasin sen mukaani. Astelin kimpun kanssa kassalle jossa oli vastassa kauppiaspariskunnan vaimo leveä hymy kasvoilla. Häkellyin hymystä, mutta tälle löytyi selitys. Saara totesi, että edellisenä yönä kimppua tehdessään hän oli pohtinut, että kimpusta tuli ihan minun tyylinen. Sitä se on ja valtavan paljon tuo kimppu tuo iloa joulukotiin ja hymy nousee kasvoille, kun sitä katselee.
Nyt vielä pieni rutistus paketoinnin kanssa ja sitten kohti aattoa.
0 Comments