Mummola henkeä

mummonmökki

Aika on hurahtanut valtavan nopeasti ja tuntuu hullulta, että ollaan jo lokakuun puolella. Aurinkoisia päiviä ei ole ollut valtavasti tarjolla, mutta kaunis ruska on piristänyt kummasti. Viikon aikana ehdin pyörähtää Tampereella ja Helsingissä, jossa ruska on huomattavasti hillitympi, kuin täällä meillä idässä. Harmittaa hiukan, että syksyn aikana emme ole ehtineet nauttimaan ruskasta mökillä. No, kaikkeen ei aika riitä ja viime aikoina arjen pyörittäminen on ollut minun vastuulla, joten mökkireissut eivät ole nyt ajankohtaisia. Onneksi kuvien kautta voi palata mökin tunnelmiin ja muistella siellä vietettyjä hetkiä.

mummonmökki2 mummonmökki3 mummonmökki4 mummonmökki5 mummonmökki7 mummonmökki9 mummonmökki10 mummonmökki12

Mökillämme on havaittavissa mummola tunnelmaa, jota vahvistaa tuvan seinällä raksuttava kello, levyllä poriseva pannu ja Ton- tuolit jotka muistuttavat minua mummolasta. Tyyli tuo kivaa vaihtelua meidän selkeä linjaiselle kodille. Toki sisustuksessa on nähtävillä samaa tyyliä eikä mökilläkään revitellä värimaailman suhteen. Tyyli ei säikähdä pienistä säröistä joita on joutunut tekemään pienen tilan ja lämmityksen suhteen (kauniit patterit). Pieneen neliömäärään (38neliötä) mahtuu kuitenkin kaikki oleellinen jota mökillä tarvitsemme ja aitta tarjoaa lisätilaa majoittumisen suhteen. Mökin parhaita puolia ovat hirsiseinät sekä ikkunoista avautuva kaunis maisema ja ennen kaikkea tunnelma, joka siellä vallitsee. Mökistä löytyy vähänlaisesti postauksia, mutta olen yrittänyt koota ne Mökillä-avainsanan alle ja tässä postauksessa kurkataan mökin makuukammarin puolelle.

Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille!

mummonmökki14