Rakkaudest lajiin

Tasapainoinen elämä kuulostaa ihanalta ja hiukan jopa unelmatilanteelta. Itse kuulun niihin ihmistyyppeihin, jotka kaipaavat vastapainoa työlle ja perhe-elämälle. Hetkiä jolloin ei tarvitse olla vaimo tai äiti vaan voi heittää roolit nurkkaan ja heittäytyä harratusten vietäväksi. Yksi tällainen harrastusmuoto astui elämääni  24 vuotta sitten. Murrosiän vuosien pelastaja taisi olla salibandy, joka tempaisi täysillä mukaan. Naisjoukkueessa oli turvallista kasvaa ja samanhenkisten ihmisten kanssa on kertynyt paljon yhteisiä muistoja. Väliin tosin  mahtuu kymmenen vuoden mittainen tauko, jolloin lapset ja perhe-elämä eivät mahdollistaneet tällaista harrastusta.

Onneksi laji imi minut mukaansa muutamia vuosia sitten. Mikä parasta, saan pelata joukkueessa jossa on rento tunnelma ilman tavoitteita tai oikeastaan ainoa tavoite on, että kaikille täytyy olla hauskaa. Joukkue ei ole mikä tahansa vaan se koostuu pelaajista joiden kanssa olen vuosien varrella pelannut eri seuroissa. Mukaan mahtuu myös useampi pelaaja joukkueemme alkuajoilta, siis niiltä ajoilta jolloin aloitin koko touhun. Lajin lisäksi monia suurta osaa pelaajista yhdistää äitiys. Aikamoinen liuta on meidän porukalle lapsia siunaantunut ja yllättäen osa lapsista jatkaa salibandyn parissa.

Ne kymmenen välivuotta meni hujauksessa, mutta silloinkin tekevä ihminen tarvitsi harrastuksen. Harrastus löytyi kotiovelta ja lapset ovat saaneet olla touhuissa mukana, kun itse ollen upottanut sormet multaan. Näiden vuosien aikana meidän kodin ympärille on kasvanut puutarha, joka on paisunut hiljalleen. Perennoista suurimman osan olen saanut äidiltä ja mummolta. Sekaan olen ostanut kasveja, jotka ovat paisuneet vuosien myötä ja tätäm vuoksi on ollut helppo laajentaa puutarhaa. Nyt kuitenkin alkaa tuntua, että kukkapenkkien neliömäärät alkaa riittää ja tarkoitus on tehdä vain pientä ehostusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita harrastuksen loppumista vaan isossa pihassa löytyy mielekästä puuhaa aina. Työn määrästä huolimatta en koe tätä työleiriksi vaan näen enemminkin antavan puolen. Usein löydän itseni ihastelemasta kukkaloistoa ja miettimästä mitä olen saanut aikaiseksi. Kesän ja syksyn mittaan olemme saaneet nauttia myös puutarhan antimista ja tuntuuhan se kivalle, kun saa poimia maljakkoon kukkia omalta pihalta.