Mikkelin asuntomessut osa 1
Mikkelin asuntomessut käynnityivät eilen ja itse pääsin tutustumaan kohteisiin jo torstaina järjestetyssä pressipäivässä. Ennen pressipäivää taisin todeta kuinka blogit täyttyvät messupostauksista ja itse pohdiskelin tekeväni messuista vain yhden kattavan postauksen. Sen verran hienot messut on tänä vuonna nähtävillä, ettei kaikkea kaunista ja kiinnostavaa saanut mahdutettua yhteen postaukseen. Näissäkin postauksissa olen melkein täysin keskittynyt sisätiloihin, mutta messut itsessään tarjoavat paljon nähtävää myös ulkosalla. Kauniita taloja ja ennenkaikkea valtavan kaunis miljöö.
Ajattelin aloittaa yhdeksän kohteen messukierrokseni sellaisilla kohteilla, joissa ei ole juurikaan nähtävillä tämän hetken trendejä vaan sisustukset ovat kovin ajattomia. Ensimmäisenä on Mikko Toppalan suunnittelema PALA, jossa oli käytetty hyvin paljon tummia pintoja. Kohteen sisustus on kaunis kokonaisuus, jossa on paljon kivoja sisustustuotteita. Itse tykkäsin kohteen rauhallisuudesta ja tyylikkäästä sisustuksesta. Kohteesta jäin kaipaamaan aitoutta jota oli tarjolla erilaisissa pinnoissa sekä materiaaleissa, mutta koko kohde oli somistettu tekokasvein jotka eivät tehneet minuun kovinkaan suurta vaikutusta. Olisi kiva nähdä kuinka sisustus muuttuisi, kun tekokasvit vaihtuisivat oikeisiin kasveihin.
Toisena kohteena talo- Wave, joka on arkkitehtuuriltaan upea. Kaunis luonto näkyy lähes jokapuolelle kotia ja sisältä ihasteltuna maisemat näyttivät todella huikeilta. Tähän kuitenkin päättyivät ihmetyksen aiheet sillä sisustus jäi kovin pliisuksi eikä se tuottanut samanlaista elämystä, kuin talon arkkitehtuuri. Kyseinen kohde on esitelty uusimmassa Asun– lehdessä. Lehden kuvissa oli nähtävillä hiukan erilainen kalustus, kuin mitä messuilla oli nähtävillä. Itse olisin kaivannut kohteeseen jotain lehtikuvien kaltaista ja kevyempää sisustusta.
Koti Kontin sisustus on asukkaiden kädenjälkeä. Talon takapihalta löytyy valtavat määrät patiota joita pitkin pääsee kulkemaan pihasaunaan ja patioista muodostuu kiva sekä rauhaisa oleskelualue. Matalassa rakennuksessa on havaittavissa 60- ja 70 luvun talojen tyyliä. Katosta löytyi lämpimän sävyinen paneeli, oleskelutilan lattiat ovat mosaiikkiparkettia ja tiilipintaakin haeskelin talosta, mutta sen rouva kertoi jättäneensä pois, mutta sitäkin hän oli miettinyt osaksi sisustusta. Kohteen kalustus jäi mieleeni luonnonmateriaalien ja aikaa kestävien valintojen vuoksi. Osa kalusteista on puusepän tekemiä ja joukossa oli myös hyvin pitkään perheessä olleita sisustusjuttuja. Yksi näistä oli kaunis taulu jotaihastelin, mutta en tajunnut kuvata. Taulun pariskunta on saanut aikoinaan häälahjaksi. Ihastelin myös heidän ruokapöydäntuolien valintaa, jotka he olivat ostaneet Kalustemarsalkasta. Paneelikatto toimi minusta erityisen hienosti olohuoneen valkoisten seinien kanssa, mutta runsas puupintojen käyttö teki keittiöstä kovin raskaan vaikutelman. Uuden kodin rakennusvaiheessa on tehtävä kompromisseja myös huonekalujen valinnan kanssa, kun kaikkea ei ole järkevää laittaa uusiksi ja muistot kulkevat matkassa myös kalusteiden muodossa. Toisaalta entisiä kalusteita saa pienellä vaivalla muutettua uuden tilan mukaan. Jotain muutosta olisin tehnyt heidän ruokapöydän suhteen jonka he ovat aikoinaan teettäneet puusepällä. Tilassa pöytä tuntui kovin raskaalta ja värikin sattui olemaan hiukan eri sävyinen, kuin muut tilan puupinnat joita löytyi katosta, lattiasta ja keittiön kiintokalusteista.
Muuramen Helmi on tyyliltään ja kalustukseltaan kovin ajaton. Vaalea sisustus saa särmää mustista yksityiskohdista joita löytyy kodin jokaisesta tilasta. Tilasta toiseen on löydettävissä myös aikaa ja käyttöä kestäviä kalusteita sekä kauniita design klassikoita. Sisustuksen väripilkkuina toimii viherkasvit, munakoison värinen Egg- tuoli ja makuuhuonetta piristää hento vaaleanpunainen. Kaunis ja harmoninen sisustus on Minna Häkkisen käsialaa. Tällaisen kohteen voisi yhtälailla löytää messuarkistoista tai kohdata messuilla muutaman vuoden kuluttua.
0 Comments