Seikkailua elämään

Kesän saapumisen myötä on sosiaaliseenmediaan alkanut ilmestyä kuvia yhteisistä moottoripyörä ajeluista ja muista romanttisista hetkistä. Itsekin ajattelin kirjoitella sisustelun väliin siirappisempaa tarinaa ja palata viikon takaisiin tunnelmiin. Viikko sitten lauantaina osallistuimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran seikkailu-urheilukilpailuihin. Lajista ollaan jonkin verran luettu lehdistä, mutta muutoin lajiin ei ole aikaisempaa kosketusta.

Kaikki sai alkunsa Karelian Seikkailu-urheilijoiden yhteydenotosta, jossa he pyysivät suunnistusseuraamme osallistumaan kisan järjestelyihin. Seuramme puheenjohtajana lupauduin yhteistyöhön seurojen välillä ja samaan hengen vetoon tiedustelin kisaan osallistumismahdollisuutta. Mieheni ei ollut kovin innoissaan, kun ilmoitin että merkkaisi kyseisen viikonlopun kalenteriin ja lisää harjoitteluohjelmaan muutaman muun lajin sekä ostaisi itselleen rullaluistimet tulevaa kisaa varten. Kevään aikana ehdimme jonkin verran treenata kaksistaan pyöräilyä, rullaluistelua ja melontaa, mutta itse lajiin tutustuminen jäi todella niukaksi.

Muutama päivä ennen kisaa aloitimme tankkaamaan hiilihydraatteja ja syömään tavallista tiheämmin. Viimeiset illat meni kisaan liittyviä varusteita pakatessa ja säätäessä. Ilta ennen kisaa oli valmistautumista henkisellä puolella, tsemppausta oman kestävyyden suhteen. Kisapäivän koittaessa hiukan puntit tutisi ja välillä mielessä kävi myös ajatus, että mihin on tullut ryhdyttyä. Tällaiset ajatukset saivat väistyä kisapaikalle saapuessa, jossa alkoi varusteiden valmistelu kisaa varten. Kaksi tuntia ennen kilpailun alkua saimme reittikirjan ja kartat joihin saimme suunnitella reitinvalinnat. Reittien suunnittelun ohella meidän täytyi varustaa kilpailussa käyttämämme varusteet kisareitin kahdelle rastipisteellä sekä kisakeskuksessa sijaitsevalle vaihtoalueelle. Kymmenen kisa starttasi ja vuorossa prologi jota varten meidän täytyi etsiä kartat, rastimääritteet ja leimasinkortit metsään sijoitetuista sankoista. Ohjeekis saimme tiedon, että sankot sijaitsivat lähtöpisteestä 100 metriä läntee, itään ja etelään.

Aurinkoinen päivä saatteli meidät ja monet muut kilpailijat metsään rastien etsintään. Prologin puolen välin jälkeen saavuimme ensimmäiselle yllätysrastille jossa meitä oli vastassa meidän uimapatjat sekä pumppu. Uimapatjojen täyttämisen jälkeen matka jatkui jokea pitkin käsillä kauhoen. Matkan alkupäässä pääsimme laskemaan kosken ja tuntemaan sen raikastavan kosketuksen. Uimapatjaosuus päättyi uimarannalle josta matka jatkui jalkaisin pelastusliivit yllä ja uimapatja kainalossa. Uimapatjojen avulla pystyimme oikaisemaan järven poikki ja tämän jälkeen oli aika tyhjentää patjat jotta niiden kanssa olisi helpompi kulkea metsässä. Aurinkoinen päivä ei helpottanut pelastusliiveissä juoksua, mutta matka rastien kautta vaihtoalueelle taittui hienosti. Vaihtoalueella täytimme juomareput, tankkasimme itsemme ja vaihdoimme kuivat varusteet päälle. Seuraava osuus tuli suorittaa polkupyörillä joihin olimme varustelleet karttatelineet. Kartan lukeminen pyöräilessä ei ole helpointa hommaa, mutta tämäkin taito kasvoi matkan edetessä. Pyöräilyosuuden varresta löytyi tavallisten rastien lisäksi yllätysrasteja joista toinen johdatti meidät melontaosuudelle. Melonta osuuden ensimmäiset pikku kosket osoittivat, että miehen ensimmäisillä kesätyörahoilla hommaama kanootti ei ollut paras valinta tätä varten. Monet kerrat jäimme kanootin kanssa keikkumaan kivien päällä joista selvisimme ilman kastumista. Sama onni ei jatkunut Myllykoskessa, joka antoi kasteen monelle muullekin kilpailijalle meidän lisäksi. Talviturkki tuli karistettua iholta ja aikalailla myös kanootin sisältö, jota itse yritin poimia matkaani. Mieheni tehtäväksi jäi kanootin pelastaminen kosken hampaista. Ilman vaurioita ei tästä pyörityksestä selvitty sillä koski runnoi kanootin kiviä vasten niin, että kanootista hajosi minun penkki, katkesi runko ja lasikuitua tuli näkyviin. Takaiskuista huolimatta oli aika jatkaa matkaa ja meloa itsenäsä läpimäksi uintireissun jälkeisestä horkasta. 

Loppu melontamatka oli hiukan vaivalloinen, kun penkistäni oli pelkät riippeet jälellä ja oikealta puolelta kauhoessa esiin tulleet lasikuitutikut yritti puuttua käsivarteeni. Melontaosuuden päätepisteen sijaan jatkoimme melomista meidän mökille jotta meidän ei tarvitsisi kuljettaa kanootin raatoa peräkärryllä ja keltanokkina luulimme, että emme pystyisi jatkamaan matkaa aikarajoitusten vuoksi. Mökiltä etenimme autolla kisakeskukseen jossa selvisi, että meidän perässä olisi ollut vielä monta joukkuetta ja aikataulut oli pettänyt myös muilla joukkueilla. Itseasiassa meidän sarjasta kukaan ei saanut suoritettua kokonaan alkuperäistä rataa ja vain muutama joukkue ehti ennen maalin sulkemista kisakeskukseen. Rata taisi olla haastava muillekin kuin meille ensi kertalaisille ja nousut teki radasta rankan. Meidänkin sarjan reitillä oli nousua huimat 2500 metriä.

Pienoinen pettymys valtasi kisan jälkeen, mutta toisaalta täytyy olla tyytyväinen, että kahdentoista tunnin aikana etenimme hiukan yli 97 kilometriä (55km pyöräilyä, 1,8km uimapatjailua, 18km melontaa ja loput juoksua) ja perhe sopu säilyi läpi koettelemuksen. Kaiken kaikkiaan kilpailu oli mahtava kokemus meille molemmille eikä tämä tähän jää. Seuraava kisa on katsottu jo syksyn kalenteriin ja ensi kesän Ursak on myöskin tavoitteena.

Todella hienoa, että seura- ja talkootyö elää vielä vahvana, sillä ilman sitä tämäkin kisa olisi jäänyt toteuttamatta. Iso kiitos KarSun väelle elämyksen tarjoamisesta ja yhteistyöstä. Huomenna on ohjelmassa seuraavan talkoolaisvoimin järjestetyn tapahtuman vuoro. Aamulla suuntaan nokan kohti Enoa ja Joensuu Jukolaa, jossa pääsen juoksemaan Venla joukkueen ankkuriosuuden.

Ylin kuva Mikko Pönkkä, alin kuva Karri Pasanen ja muut Kari Kuninkaanniemi. Kiitos kuvista!