WORKSHOP KIVILAHTIKELTANEN TIIRINKOSKEN TEHTAALLA
Eilen oli maalaistyttö hohteessa, kun pääsi pyörimään kameran kanssa Tiirinkosken tehtaan maisemissa. Kyseessä ei ollut perinteinen turistireissu vaan Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen järjestämä Workshop. Päivän aikana pääsimme kuvaamaan Tiirinkosken eläimiä joiden kanssa poseerasi Mikaela ja Sakke. Päivän teemana oli vaatteiden kuvaaminen niin, että mallien lisäksi kuvissa esiintyvät eläimet. Maalaismiljöö loi vaatteille kauniin pohjan, mutta kuvaamiseen toi omat haasteensa eläinten ja ihmisten saaminen yhtäaikaa kuvaan. Näin jälkeenpäin harmittaa etten ole investoinut toista muistikorttia kameraan. Lisämuistikortin avulla kuvia olisi voinut napsia rajattomasti ja näin kuvien joukkoon olisi tullut enemmän itseä miellyttäviä otoksia. Postaukseen keräsin omaa silmää miellyttäviä kuvia ja muistoja hienosta päivästä. Päivän jälkeen on tullut pohdiskeltua omaa kuvaamista ja asioita joita pitäisi kehittää. Kaikki vaatii työtä ja opiskelua niin myös valokuvaaminen jossa tekeminen on itselle paras keino oppia. Täytyy toivoa, että lähipiiristä löytyy innokkaita malleja harjoittelua varten.
Tiirinkosken tehtaalla käyminen on pitkään ollut listalla ja nyt vierailuun tarjoutui mahdollisuus kurssin myötä. Uskon, että vierailu ei jää viimeiseksi sillä tänne aion palata vielä perheen ja ystävien kanssa. Kiitoksia isäntäväelle, että otitte meidät vieraaksenne! Kiitoksia Sakke ja Mikaela teitä oli ihana kuvata! Kiitoksia kurssitovereille ja tietenkin Kristalle sekä Jonnalle kurssista. Teidän kanssa on kiva puuhastalle ja huippua, että jaatte ammattitaitoanne.
Tyhjin käsin ei kurssilta tarvinnut lähteä vaan kuvien lisäksi matkaan lähti kaupan antimia. Tänään meillä on syöty tilalla kasvatettua nautaa ja Tiirinkosken härkäpapujauhoista on syntynyt smoothie sekä herkulliset vohvelit. Tiiriskoskelle palaan vielä toisen postauksen muodossa. Nyt on aika alkaa kiriä univelkaa pienemmäksi. Oikein mukavaa viikkoa kaikille!
0 Comments