Vihreä kaunotar

uusikukka

Yksi suosikki sisustuslehti on Residence Magazine. Minulla taitaa olla jemmassa kaikki ostamani lehdet ja niiden ääreen on kiva palata inspiraatiota hakemaan. Moni lehdessä esitelty koti on jäänyt mieleeni tunnelman, sisustuksen tai kivojen yksityiskohtien vuoksi. Eräästä kodista jäi mieleeni kaunis viherkasvi jota olen ihastellut lehden sivuilla useaan kertaan. Voitte kuvitella kuinka ilahduin perjantaisella siementen ostoreissulla, kun lehtien sivuilla ihastelemani viherkasvi osui silmääni. Kasvi sattui löytymään juuri sopivaan aikaan, sillä näin keväisin Joensuun Kukkatalolla on viherkasvit puoleen hintaan. Päätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä ja kasvi kaunistaa olohuoneen ilmettä.uusikukka2 uusikukka3 uusikukka5

Viherkasvi sai itselleen Carina Seth Anressonin suunnittelemaan ruukkuun, jonka olin alunperin ostanut medinillalle. Medinilla päätyi takaisin By Lassenin Rimm- ruukkuun jossa kasvia on helppo siirtää myrkytettäväksi. Käyn taistoa pieniä öppösiä vastaan jotka aikovat nakertaa kukkani suuhunsa. Toivottavasti medinilla toipuu ja pärjään uuden tulokkaan kanssa, sillä nyt olohuone näyttää omaan silmään erityisen hyvältä ja raikkaalta. Paimentolaismatto sai siirtyä odottamaan syksyä ja nyt olohuoneessa on huomattavasti keväisempi ilme. Ulkona ei ole vielä keväästä tietoa vaan edelleenkin lunta on kunnon kinokset. Toisaalta kasvit alkavat olla jo sitä mieltä, että kevät saisi tulla. Maakellarissa talvehtinut japaninvaahterapuu availee silmujaan ja magnoliapensaat alkavat pilkottaa kinosten alta.

Olohuoneen keväisempään sisustukseen on tarkoitus palata vielä tällä viikolla. Mikäli puutarha kuvat kiinnostaa niin niitä pääsee katsomaan klikkailemalla avainsana pihalla.

uusikukka6