Kukkaruukku Medinillalle

 

Medinilla jaksaa edelleen porskuttaa hoivissani, kyseessä taitaa olla jokin sopeutuvaisempi versio tai vähään tyytyväinen yksilö. Medinilla on saanut ihasteluja osakseen ja kasvia on nähtävissä yhä enemmän sisustuskuvissa. Medinilla pääsi myös Giseldan kauniiseen kotiin ja innolla odotan kuvia hänen kasvistaan. Minun medinilla on kasvanut ruukustaan liian isoksi ja multien vaihdon lisäksi kasville pitäisi vaihtaa isompi ruukku. Ruukkujen tarjonta tuntuu valtavan laajalta ja ruukkuasiaa tutkiskellessa iskee pieni valinnan vaikeus. Ruukkujen tarjonnan lisäksi hintahaitari on valtava. Edullisin ratkaisu olisi terracotan värinen saviruukku joita näkee usein medinillan kaverina. Kauniit saviruukut ovat päässeet myös Tine K Homen mallistoon ja erityisen hyvältä heidän ruukkuvalikoimastaan näyttää Clarpot- saviruukku. Ruukun koko alkaa olla normaali kokoa hiukan isompi ja sen vuoksi Botan-ruukku ja Pot Aliminium- ruukku  eivät valitettavasti sovi minun medinillalle.kukkaruukut

Kollaasiin kokosin ruukkuja, jotka kokonsa ja tyylinsä vuoksi voisivat päätyä ostoslistalle. Skultunan ruukut ovat yksinkertaisen ja selkeän tyylin vuoksi listalla, mutta hinnan vuoksi ruukut jäävät haaveeksi. Nyt täytyisi miettiä tahtooko ruukun erottuvan sisustuksesta ja tuovan selkeään kotiin pienen “särön” ja rouheuden vai menneenkö varmalla ja selkeällä linjalla?