Talvi

talvi

Kuinka onnellisia me ollaankaan, kun meillä Suomessa on neljä toisistaan erilaista vuodenaikaa. Jokaisesta löytyy paljon hyvää ja paljon aihetta hyvään oloon. Itse tykkään talven raikkaasta ulkoiluilmasta, kauniin lumisista maisemista, kodin pesämäisestä olemuksesta, tunteesta kun voi astella villatossut jalassa aamukahville, heittäytyä olohuoneen nurkkaan ihastelemaan takkatulta, katsella lenkillä kaunista tähtitaivasta..niin paljon hyvää ja kaikista paras vielä edessä. Viime päivät ovat antaneet esimakua kevättalven auringosta jolloin hangen pinta kimaltaa kauniisti. Aurinkoiset päivät on itsellä mennyt sisätiloissa, mutta siltikin nämä päivät ovat antaneet valtavasti virtaa. Toinen näistä kauniista päivistä kului kamera kädessä kotosalla. Muistikortille tallentui valtava määrä kuvia joiden tarkoituksesta sitten myöhemmin lisää.

Oikein hyvää viikonlopun jatkoa!talvi2