Sijoittaminen
Helmikuun lopulla Feetu sai kyselyn halukkuudesta isäksi pikku russeleille. Feetu ei pistänyt vastaan ja minä koiran omistajana annoin suostumuksen ehdotukseen. Homma eteni suunnitelmien mukaan ja vapunaattona pääsimme juhlistamaan Feetun varpajaisia. Pentujen luona vierailut eivät olleet ihan helppoja eikä asiaa helpottanut lasten suorittima väsytystaisteltu pennun hankinnan suhteen. Olihan ne koiranpennut todella suloisia, mutta tuolloin oma jaksamiseni oli työkuorman vuoksi koetuksella. Tästä syystä järki voitti tunteen 16-0 ja hyvä näin (iloksemme kaikki seitsemän pentua saivat kodin itselleen). Feetulle jäi pennun sijaan rahanippu, jonka kanssa hän oli ihmeissään. Pankkiin en voinut koiraa ohjata rahojen kanssa ja summa tuntui kovin pieneltä metsäomaisuuden hankintaan. Lupasin auttaa rahojen sijoittamisessa ja päädyimme yhdistämään voimavarat. Minä hoidin Vepsäläisen lomaraha alennuksen ja Feetu sijoitti osan rahoistaan. Näin saimme ostettua assistentilleni työtuolin, joka on aika ihastuttava muisto noista seitsemästä pennusta. Tällä hetkellä työhuoneessa ovat projektit levällään, enkä viitsinyt raivata keskeneräisiä työjuttuja kuvauksen vuoksi. Siispä päädyin kuvaamaan tuolin ruokapöydän äärellä. Tuoli näyttää erittäin kivalta pähkinäpuisen ruokapöydän kaverina, johon sijoittaisin mielelläni samaisia tuoleja lisää.
Tänään olemme muistaneet isiä lahjoin ja tehneet asioita yhdessä. Myös Feetu on saanut juhlistaa isänpäivää herkkujen muodossa. Herkuilla on tullut hemmoteltua myös lasten isää ja ukkia. Hirvipaistia, kakkua ja muita herkkuja yhteisellä illallisella.
Oikein hyvää isänpäivää kaikille!
2 Comments