Oleskellen
Kerroin aiemmin vierailustani Joensuu Marimekon myymälässä, jossa pääsin ihastelemaan talvi- ja joulumallistoa. Tuotteiden esillepano myymälässä on toteutettu todella kotoisasti ja inpiroivasti. Itse tykkään katsella kivijalkakauppojen esillepanoa, sillä usein näistä voi saada vinkkejä tuotteiden yhdistelyyn. Myymäläkuvien lisäksi pääsen esittelemään Marimekon talvi- ja joulumalliston tuotteita olohuoneessamme. Kauniit tuotteet inspiroivat kuvaamaan valtavan määrän kuvia, joten tein tuotteista kaksi eri postausta. Joulun punaiset kuvat saavat vielä hetken odottaa ja kurkistetaan nyt hiukan hailakkaampaan sisustukseen. Harmaata, mustaa, valkoista, beigeä ja ripaus havunvihreää. Lämmin ja kotoisa sisustus, joka sopii mainiosti talveen ja miksipä ei myös jouluun. Pehmeitä ja lämpöisiä materiaaleja, jotka houkuttelevat oleskelemaan ja tekemään asioita yhdessä. Tähän myös Marimekko panostaa ja he haluavat tarjota tuotteita, jotka tekevät kodista viihtyisän ja omannäköisen. Marimekon tuotteissa on monet mahdollisuudet, kun niitä rohkenee yhdistellä ja käyttää omalla tavoin. Kaikkea ei siis tarvitse miettiä vain yhteen tarkoitukseen, vaan tuotteita voi soveltaa omalla tavoin.
Oma syysiltojeni suosikkini on ollut Marimekon Tyyne- huivi, jota tulee käytettyä myös sisustuksessa. Kuvissa huivi on löytänyt paikkansa sohvalta Furry- tyynynpäällisten seurasta. Huivin väriä löytyy myös seinävaatteesta, joka on itseasiassa Kumiseva- huopa. Kaunis kuosi sopii erinomaisesti myös seinävaatteeksi ja luo rauhallisen taustan muulle sisustukselle. Harmaata ja mustavalkoisen yhdistelmää lämmittää pehmeiden tuotteiden lisäksi messinki sekä konjakin värinen nahka. Marimekkomaista särmää tuovat nuo ihastuttavat Oiva mukit, jotka ovat tähän sesonkiin kuvioitu Varvunraita kuosilla. Leikkokukat kruunaavat kauniita asioita arvostavan kodin. Urna- maljakkoon rennosti aseteltu Amarylliksen oksa tuo ripauksen joulutunnelmaa kotiin. Kaiken kaikkiaan kaunis kokonaisuus, joka todellakin houkuttelee oleskemaan.
4 Comments