Hyvinvointia, tunnelmaa, turvaa..

27.10.2016 Sisustus 0 kommenttia

valoaelamaan2

Hyvinvointia, tunnelmaa, turvaa.. on paljon asioita joihin voidaan vaikuttaa valaistuksella. Paljon olisi kirjoitettavaa ja keskustelevaa aiheesta. Se tuli jälleen kerran huomattua, kun juttelin valaistuksesta Louis Poulsenin Pia Kinnusen kanssa. Pia piti melko suurena haasteena tiivistää pitkän puhelinkeskustelumme aikana nousseet asiat pähkinänkuoreen. Tämän vuoksi päädyin lähestymään asiaa kotimme valaistuksen kautta ja esittelemällä kolmen huoneen valaistuksen tuomalla esille asioita joiden vuoksi olemme päätyneet kyseisiin valaisimiin.

Koti on perheelle tärkeä paikka, jossa vietetään paljon aikaa yhdessä. Meillä niinkuin muillakin perheillä kotiin kuuluu tietynlaisia rutiineja, kuten yhteiset päivälliset, joista pyritään pitämään kiinni. Itselleni on muodostunut tärkeäksi rutiiniksi valaisinten sytyttely pimeään vuodenaikaan hämärän hiipiessä kotiin. Joku voisi ajatella tavan olevan energian haaskausta, mutta itse ajattelen toisin. Tänä päivänä valaisimiin on saatavana energiatehokkaita polttimoita, joiden kulutus on hyvin pientä verrattuna esimerkiksi television virran käyttöön. Muutenkin pyrimme välttämään television päällä pitämistä sen tuoman taustahälyn ja epämiellyttävän valon vuoksi. Syy miksi itse sytyttelen valaisimia hämärän tullessa on selitettävissä monella tavalla. Lähtökohtana voisin lainata valaisinsuunnittelijana aikansa edelläkävijää, Poul Henningsenia “Valaisinten tehtävänä on kaunistaa koti ja sen asukkaat, tehdä pimeistä illoista leppoisia ja rentouttavia.” Jo 1920- luvulla Poul Henningsen ja Louis Poulsen toivat esille valaistuksen merkitystä. Valaistuksella on itseasiassa valtava merkitys meidän jaksamiselle, hyvinvoinnille ja sitä pyrin ajattelemaan kotimme valaisemisella hämärän tullen. Tällä tavoin meidän ei tarvitse kokea pimeää hetkeä, vaan silmä saa luonnonvalolle jatkumoa valaisimista. Jotta siirtymä luonnonvalosta valaisinten tuomaan valoon olisi mahdollisimman jouhevaa, ovat kotimme valaisimien polttimot värilämpötilaltaan 2700 kelviniä. Värilämpötilan lisäksi olen tarkka polttimoiden hankinnassa, jossa hyödynnän Louis Poulsenin suosituksia heidän valaisimiinsa sopivista polttimoista.

valoaelämään

Olohuoneemme valaistuksen kruunu on Verner Pantonin suunnittelema Panthella valaisin, joka tuo tilaan pehmeää valoa ja nostaa kalusteet kauniisti esille. Panthellan kaverina valaisee Arne Jacobsenin suunnittelema AJ-seinävalaisin. Valaisin antaa erinomaista yleisvaloa ja toimii myös lukuvalona. Nämä kaksi valaisinta luovat olohuoneeseen valaistuksen oleskelua varten. Valaisinten sijoittaminen lasten näkökentän korkeudelle luo turvaa korkeaan huoneeseen. Valaisinten lisäksi tunnelmaa lisäämme kynttilöiden ja takkatulen avulla. Siivousvalaistuksen tilaan tarjoaa Hellan neljä Standalone ST200 valaisinta, jotka on sijoitettu olohuoneen kattoon.

linumillallinen10

Keittiössä yleisvalon luo rakennusaikaan kattoon asennetut spotit, Philips Ledino valaisin ja työskentelyvaloa tiskausnurkkaan antaa yläkaappien alle sijoitetut Lapetekin valaisimet. Näiden valaistustehon heikkouden vuoksi on jossakin vaiheessa tarkoitus vaihtaa valaisimet Led-nauhaan. Näillä mennään silloin kun on saatava mahdollisimman paljon valoa. Oleskellessa ja ruokaa laittaessani sytytän keittiöön pöytätason yllä sijaitsevat PH 41/2-4 valaisimet, jotka antavat hyvän työskentelyvalon. Ne on sijoitettu ruotsalaisille tyypilliseen tapaan ikkunan kohdalle (näyttävät siis hyvälle ulkoapäinkin). Keittiömme tai oikeastaan ruokailutilan tai siis kotimme kruunu on Poul Heningsenin Artichoke, josta ehdimme haaveilla mieheni kanssa jonkin aikaa. Yllättävän nopeasti haaveen ääneen sanomisen jälkeen Marjo ilmoitti meille kampanjasta, jonka aikaan valaisimesta oli huikea tarjous. Valaisimen alle on kokoonnumme perheen kanssa päivittäin ruokailemaan, ystävien kanssa illalliselle ja lasten syntymäpäiviä viettämään. Syksyn mittaan valaisimen alle on kokoontunut talkooväkeä kuin myös harrastustovereita. Valaisin, joka palvelee meitä pitkään ja eihän sitä tiedä lähteekö se joku päivä jonkun lapsemme kotiin.

valoaelamaan5

Makuuhuoneemme kattovalaisin on pörhäkkä Vitan EOS Medium. Lukuvalaisimet kumpikin sai valita itse omalle puolelleen. Mieheni päätyi Fritz Hansenin Kaiser Idell seinävalaisimeen ja itse ihastuin Clear Crystal Bulb pöytävalaisimeen. Ulkonäön perusteella valitsemani valaisin oli raju pettymys, sillä kauniin ulkonäkönsä lisäksi ei kyseinen valaisin juuri muuhun pysty. Onneksi kotoamme löytyi PH 2/1 pöytävälaisin, joka antaa valoa myös lukemiseen. PH valaisimet perustuvat Poul Henningsenin kolmen varjostimen järjestelmään, joka täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Kolmivarjostinjärjestelmän avulla pystytään luomaan pehmeä ja häikäisemätöntä valaistus. Keittiön ja makuuhuoneen lisäksi kotonamme on PH valaisin (PH3/2 seinävalaisin) takkahuoneen lukunurkkauksessa. Hämyinen takkahuoneen lukunurkka kauniisti valaistuna vieressä ritisevä takkatuli, mielenkiintoinen kirja ja hyvää teetä juoksulenkin jälkeen… eihän tämä syksy ole laisinkaan hullumpi vuodenaika.

Valaistuksesta ja Poul Henningsenin sekä muiden valaistussuunnittelijoiden taidonnäytteistä kiinnostuneille suosittelen kurkkaamaan Louis Poulsenin verkkosivuja ja ammentamaan sieltä lisätietoa valaistuksesta.