Kastelukannu ja kassillinen inspiraatiota
Syyslomalla teimme tyttösten kanssa pienen reissun Helsinkiin. Reissu tulikin tarpeeseen, sillä sairaslomalla olen tuntenut pienoista seinien päälle kaatumista. Pari päivää poissa kotoa tekivät kyllä hyvää ja reissusta kantautui pienet tuomiset kotiin. Toinen niistä on edellisessä postauksessa esittelemä Green home book ja kasvi teemalla jatketaan, sillä kirjan lisäksi löysin ihastuttavan kastelukannun. Kannu kaunokainen saa jäädä olohuoneeseen ja lämmittää medinillan kasteluvedet huoneenlämpöiseksi. Ostosten lisäksi tarttui matkaan myös valtava määrä inspriraatiota ja se näkyy pienesti myös kotona. Viherkasvien ruukut sekä paikat ovat vaihtaneet paikkaansa ja pientä muokkausta on kokeneet myös pienesineiden paikat. Työhuoneen kasvin toin olohuoneeseen ja sujautin kasvin By Lassen Rimm kukkaruukkuun, joka sijaitsi aiemmin keittiössä. Pöydälle sopisi kivasti myös Kristina Starkin suunnittelama Botan ruukku, jota olen ihastellut Artekilla. Suojaruukulla saisi kivasti vaihdettua sisustuksen ilmettä ja joulun aikaan voisi kyseiseen ruukkuun laittaa jouluruusun tai hyasintteja ja sammalta. Artekilla Botan ruukkuihin oli istutettu matalia viheskasveja, nekin näyttivät erittäin hyvältä. Kiva, että myymälään on tuotu kodikkuutta moni pienillä asioilla. Muutenkin tykkään kovasti Artekin uusista tiloista, jotka ovat kodikkuuden lisäksi todella inspiroivat ja värit on tuotu kauniisti sisustuskoknaisuuksiin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mikäli liikkuu kulmilla.
Paljon oli reissulla kaunista katseltavaa ja kauniit asiat tallensin tällä kertaa vain omaan muistiini. Välillä on niin kiva kulkea ilman kameraa, katsella asioita miettimättä hyviä kuvakulmia ja kameran asetuksia. Toisaalta omat reissuni Helsinkiin menee aika pitkälti tuli samoja liikkeitä koluttua tälläkin kertaa siis Samuji home, Artek ja Fritz Hansen kärkipäässä. Mikäli kyseiset liikkeet kiinnostaa niin kannattaa kurkata postaus viime keväältä.
2 Comments