Viikonloppuna

viikonloppuna

Kevät etenee hurjaa vauhtia ja luontokin alkaa jo heräilemään (Idässäkin). Viikonloppu tarjosi hyvin vaihtelevaa säätä, mutta se ei mökkeillessä haitannut. Parin päivän mökkeilyt kului pääsääntöisesti ulkoillen ja lasten kanssa touhuten. Vanhemman tyttären kanssa ehdittiin opiskella kuvaamista ja ehkäpä jokunen uusi asia jäi taas hänen mieleensä. Yhdessä puuhastelun lisäksi, itseäni kiehtoo lasten ottamat kuvat, joissa on hyvin erilaiset kuvakulmat ja kohteet kuin itselläni. viikonloppuna2 viikonloppuna3 viikonloppuna6 viikonloppuna8 viikonloppuna5viikonloppuna7

Viikonloppuna oli aikaa toteuttaa myös pojan pitkäaikainen haave. Hän on innostunut ystäväperheen poikien majojen rakentelusta. Näistä innostuneena maja suunnitelmia on syntynyt jo parin viikon ajan. Vihdoinkin tänä viikonloppuna oli aikaa aloittaa majan rakentaminen. Majan rakennus eteni sen verran hyvälle mallille, että majassa pystyi syömään välipalan, aika jännää. Illalla mökiltä kotiutuessa alkoi jatkosuunnitelmien piirtäminen, lähinnä seinien osalta. Majainsinööriksi itseään nimittävä pikkumies jättää siskoille majan sisustamisen. Saa nähdä mitä on luvassa, mutta samaista hommaa voin suositella muillekin.viikonloppuna4viikonloppuna9