Black friday
Mustasta perjantaista huolimatta ostokset ovat jääneet tekemättä, rajusta mainonnasta huolimatta. Mustaa ajattelin kuitenkin tarjotella kattauksen tiimoilta. Musta on niin kaunis pohja astioille ja erityisesti kuparille, jota tämänkertainen kattaus sisältää. Musta pellavaliina on peräisin viime jouluna tekemästäni skandinaavinen ja modernijoulu postauksesta. Kyseistä liinaa käytin myös uutena vuotena, jota juhlistimme sushien ja kuohuvan kera.
Tällä kertaa musta liina sai kaverikseen kuparilevyn, jonka lainasin työpaikalta. Kuparilevyt teetimme pikkujoulukattauksia ja juhlia varten. Kauniit materiaalit ja simppelikattaus täydentyi kristallilasein. Näillä saa hiukan ilmettä kokonaisuuteen, jonka kruunaa kasvit. Linumin lautasliinojen päälle laitoin vahakukan oksat. Levyn päälle asettelin Firelight kynttilät, joista kerroin eilisessä postauksessa.
Kupari on kaunis itsessään ja heijastaa kauniisti kattauksen olevia astioita. Kasveilla saa kattaukseen runsautta, tällä kertaa pöytään sijoitin joita sattui löytymään kotoa maljakoista. Myös erilaiset havut ovat kauniita kattauksessa ja muut metsän aarteet, kuten kävyt. Ohje käpykoristeeseen löytyy täältä.
Hyvää viikonloppua!
0 Comments