Haaveita

7.11.2015 Yleinen 2 kommenttia

Elämässä on monenlaisia haaveita ja itse jaottelen haaveet niiden päämäärän mukaan. Kevyen sorttiset haaveet ovat minusta niitä, joiden et usko koskaan toteutuvan. Kuitenkin voit uppoutua ajatuksissasi haaveisiin, kuin lapsi mielikuvitusmaailmaan.

Jotkin haaveet taas liittyvät suorittamiseen, kuten maraton. Asia,joka vaatii valtavan määrän työtä ja tuo suorittajalle valtavan määrän mielihyvää. Haaveita, joiden toteutumisen muistat loppuelämäsi.

haaveet haaveet2

On myös sellaisia haaveita, joiden toteuttamatta jättäminen voi jäädä harmittamaan vanhuuden päivillä. Itse en halunnut ottaa sitä riskiä, että murehtisin joitakin tekemättä jättämiä asioita kiikkustuolissa istuessani. Vuosien varrella olen tehnyt tämän haaveeni eteen töitä ja hankkinut myöskin alan koulutuksen. Asia on kuitenkin kysynyt paljon rohkeutta ja uskallusta lähteä kokeilemaan siipiään. Ilman mieheni kannustusta ja tukea asiat eivät olisi edenneet toteutukseen saakka. Toisaalta miksipä ei, sillä yrittäjyyttä löytyy perheestä jo ennestään. Yrittäjyydestä huolimatta halusin lisätä omaa tietämystäni siitä mihin olen ryhtymässä. Joten alkukesästä kävin yrittäjäkurssin. Kurssin myötä oli aika pohtia rakkaalle lapselle nimeä ja myöskin blogin merkitystä omassa elämässä. Lopulta tuntui luontevalta yhdistää nämä kaksi asiaa, yritys sekä blogi. Heinäkuun viimeisenä päivänä kaupparekisteriin ilmestyi Marjamailla Design. Siis minun yritykseni, joka löytyy nyt myös verkkosivujen muodossa. Samasta kodista on raivattu tilaa myös blogilleni.

Nämä verkkosivut ovat syntyneet pikku hiljaa syksyn mittaan. Verkkosivujen tekemiseen löysin avukseni osaajat Virranvarrelta. Sari ja Mika pukivat toiveeni sekä visioni verkkosivuiksi. Niin myös ajatukseni yritysilmeestä, logosta ja merkistä, jolla olen jo jonkin aikaa leimannut valokuvani. Olen erityisen tyytyväinen yhteistyöhön ja lopputulokseen. Nyt on minun aika jatkaa sivujen parissa, jotka vaatii vielä pientä fiilausta ja kohteiden täydennystä. Sivut siis elää mukanani, niinkuin myös blogi. Tästä jatketaan ja onkin aika toivottaa sinut tervetulleeksi uuteen blogikotiini.

Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olet blogini uudesta kodista ja marjamailla.fi sivustosta?