Huputettu

26.10.2015 Sisustus 0 kommenttia

Syksy on tuonut tullessaan pimeät illat, jolloin viihtyy ruokapöydän ääressä läheisten kanssa. Iltoja jolloin nostetaan hirvipotti ja muut metsänantimet pöytään. Keskustelujen myötä aika rientää huomaamatta pitkälle iltaan, mutta mikäs on istuessa mukavilla tuoleilla. Valantin Kaveri tuolit on erittäin hyvät istua ja Hannelen ompelemat huput lisää istumamukavuutta entisestään. Huppujen ulkonäkö tuo tilaan kaipaamaani rentoutta ja lämpöä, näihin olen kyllä erityisen tyytyväinen.

huputettu2 huputettu4 huputettu6

Ruokapöydällä on usein Kaymetin tarjotin, jonka olen ostanut Sisustuksen koodista. Kesällä tarjotin toimi ruokien sekä astioiden kuljettamiseen ulos, eilen se sai kaverikseen lapsen syntymäpäiväkakun ja tarjottimelle on kiva koota asetelmia kauniista esineistä. Pienempi tarjotin voisi toimia lahjana ja siihen johon voisi koota, vaikka juustoja tai hedelmiä. Muistelen, että tarjottimia löytyy myös messinkisenä, joka sopisi myös joulun aikaan tai miksipä ei isänpäivälahjaksi.