Mieli kepeäksi
Olen tekijätyyppi, kaipaan fyysistä tekemistä jokaiseen päivääni. Lenkkeillessä, puutarhajuttuja tehdessä tai kotitöitä touhutessani ideoin, suunnittelen ja jäsentelen asioita. Välillä kuitenkin anehdin hiukan liikaa tekemistä ja silloin kello ei ole puolellani. Tänään tuli kova ahdistus tekemättömistä asioista ja aikatauluista. Pysäytin pelin poikki ja otin hetken aikaa itselleni. Hengähdystauko kukkia hypistellen ja kameralla kautta kauniita asioita katsellen. Ennen kuvaamista tyhjensin työhuoneeni Lundian, hain ulkoa kukkasia ja rakentelin itselleni kuvattavaa. Tulipa hyvä mieli kuvaamisesta ja jälleen kerran peukutin itsekseni mustaa väriä. Musta tuo sisustukseen särmää ja nostaa toiset värit kauniisti esille. Selvästikin minun väri, väri jota en ole arkaillut käyttää sisustuksessa.
Tällaista “aivotnarikkaan”- hommaa sunnuntai aamupäivälle. Kuvaustuokion jälkeen oli mukava jatkaa pakollisten hommien parissa ja illalla ehdittiin osallistua vielä seuran maastojuoksukisoihin. Tästä on hyvä suunnata kohti viimeistä viikkoa ennen loman alkamista.
0 Comments