Posts In:

Pihalla osa 2: Palju

Kaunis päivä on tullut vietettyä tiiviisti pihalla, sormet mullassa. Päivään on kuulunut pienimuotoista kukkien istutusta….

Kesävieraille

Aitan alakerrassa sijaitseva huone on ollut “keskeneräinen” ensimmäiset kaksi vuotta. Keväällä päätin tehdä tilasta toimivamman….

Vinkkejä

Ajattelin vinkata kesälukemista kaipaaville uudesta Plaza interiör- lehdestä. Lehti sisältää kivoja kesäkoteja ja terassisisustuksia. Turun…

Pihalla osa 1: Etupiha

Kameraan on kertynyt kuvia kotipihamme kukkasista ja ajattelin hiukan kertoa pihastamme. Pihamme on muotoutunut vuosien…

Juhannus

    Juhannus tuli, tuo odotettu kesäjuhlamme toi tullessaan henkistä ja fyysistä lepoa. Juhannus tarjosi…

Juhannus pionit

Olenkohan tullut vanhaksi, kun olen innostunut siivoamaan näin juhannuksen alla. Tuntuu, että vanhemmille ihmisille juhannus…

Tuomisia Turust

Turun reissu ei jäänyt pelkäksi fiilistelyksi, sillä matkalta löytyi kotiin jotakin. Sisustuksen koodin yläkerrassa silmiini…

Metsästä kasvien keskelle

Kameraan on kertynyt kuvia, mutta tänne asti ne eivät ole päätyneet. Aina ei vaan ehdi…

Paljasta puupintaa

Mökin tupa on ollut vailla sohvaa, viime vuodet tuvassa on ollut kesäkeittiön sohva lainassa. Puusohva…

Väriä sisustukseen

Kevään ja kesän myötä kaipaa väriä myös sisustukseen. Omaan kotiin värit tulee sisustustyynyjen, kukkien ja…

Perjantai

Tämä perjantai tuntuu erityisen tervetulleelta. Liiketoimintasuunnitelma paketissa ja eilen illalla loppui yrittäjäkurssi, alkaa siis hiukan…

Leluputiikista leikkimökkiin

Olen seurannut kuinka lapset ja heidän kaverinsa innostuvat keväällä leikkimökistämme. Kokkailua, kauppaleikkejä, kahviota ja kaikkea…

Kasvun ihmettelyä

Viime aikoina päivät ja suurinosa illoista on mennyt sisätiloissa, eikä ole juurikaan ollut aikaa pihojen…