Piparia
Paistoimme eilen lasten kanssa pipareita. Kokeiluun pääsi myös uudet Ikealta ostamani piparkakkumuotit. Muottipakkauksessa on kivoja metsäneläimiä joita en ole löytänyt kaupoista, etsinnöistäni huolimatta. Piparkakkutaikinan tein Kinuskikissan ohjeella joka löytyy hänen sivuiltaan KLIK!
Ystäväni, joka on leipuri kertoi mausteiden aromien voimistuvan, kun ne kiehauttaa siirapin kanssa. Tein ohjeen tällä pienellä muutoksella. Liekö paransi taikinan makua, mutta ainakin hyvä tuoksu siitä tuli. Piparien paistamisesta tulee muutenkin niin hyvä ja jouluinen tuoksu.
Tällä kertaa äidin rooliksi jäi taikinan tekeminen ja pieni avustajan rooli. Nuoremmat teki piparit ja vanhin halusi paistaa ne itse. Piparien paistamisesta tulee valtavan hyvä tuoksu ja raaka taikina on varmasti monen lapsen mieleen. Tälläkin kertaa taikinaan oli ilmestynyt jääkaapissa kolme pienen sormen tekemää kuoppaa. Mikäli oikein muistan, niin kuoppia taisi ilmestyä äitinikin tekemään taikinaan, kun olin lapsi.
0 Comments