Nöyrtymisen adventti

Keskustelimme lasten kanssa tänään adventtisunnuntaista ja sen merkityksestä.  Keskustelujen yhteydessä lapsista oli kovin tärkeää saada sytyttää yksi kynttilä palamaan 1. adventin kunniaksi. Kynttilän sytytimme uuteen adventtikynttelikköön, lahjaan jonka sain perjantaina. Adventtikynttelikkö on kiitos urheiluseuralta jonka nimissä olen pitänyt liikuntaleikkikoulua kohta kaksitoista vuotta.

 Vanhemmat ja urheileminen on opettanut tekemään työtä josta ei aina saa rahallista korvausta, vaan jotakin toisenlaista. Niistä on poikinut ympärille ihmisiä joiden kanssa on mielekästä toimia, mahdollistanut itselleni kilpaurheilua ja mikä parasta saanut monia lapsia liikkumaan. 

Liikkumisen ilo ja elämykset liikunnan avulla, ovat asioita joihin olen pyrkinyt ohjaustyössäni. Liikuntaleikkikoulutunnin jälkeen on ollut mukava katsoa noita punaposkisia hymysuita. Aitoja ihmisiä jotka sanovat mitä ajattelevat, eivätkä teeskentele muuta mitä ovat. Tänä vuonna nuorimmainen on ollut vielä ryhmässä mukana ja vanhemmat lapsukaiset ovat olleet apuohjaajina. Lapset ovat tykänneet apuohjaajista ja minulle sekä tytöille on kerhosta muodostunut yhteinen harrastus. Kaikkeen ei kuitenkaan rahkeet riitä, joten tämän vuoden jälkeen on aika päättää ohjaustoiminta liikuntaleikkikoulun osalta. Niinkuin varmasti monella niin myös minulla vapaa-aika kulkee käsikädessä lasten harrastusten kanssa. Lapseni ovat kasvaneet sen verran isoiksi, että muut harrastukset on tullut kuvioihin.   

Näistä vuosista ja tekemästäni työstä tällainen lahja on ihana muisto. Adventtikynttelikkö, joka kertoo muutakin kuin adventtien merkityksen. Tarinoita joita haluan muistaa vielä pitkään. Aika kulkee nopeaan ja sen huomaa ehkä parhaiten siitä, että ensimmäset kerholaiset ovat lopettaneet jo peruskoulun. Vastahan he olivat pieniä vauhtivarpaita, jotka kiljuen juoksivat liikuntasalissa talviunilta heräävää karhua pakoon. 

Muistojen kynttelikkö on saanut ensimmäisen kynttilän palamaan ja kohta saadaan vaihtaa kalenterista joulukuu.