Metsästä kattaukseen
Kerroin aiemmin, että männynoksien lisäksi löysin metsästä muutakin kivaa. Riidenlieko on minusta ihana sanikkainen ja vieläpä talvivihreä. Lapset tekee Riidenliekosta majaleikkeihin sormuksia ja ovat tuoneet kasvia minullekin. Ihastuin kasvin väriin ja ulkomuotoon.
Riidenliekon kaunis väri on tuonut pitkin syksyä kivaa ilmettä meidän kukkakimppuihin. Tein riidenliekosta myös lautasliinarenkaat jouluiseen kattaukseen. Punoin kasvista ympyrän jonka sidoin ohuella rautalangalla yhteen. Sumutin lautasliinarenkaiden päälle suojalakan jotta väri säilyisi paremmin.
Kattaukseen laitoin myös tekemäni käpyvalot ja lasipillitähdet. Jotakin tämän tyylistä kattausta voisi miettiä myös jouluksi. Ruusut voisi vaihtaa afrikanliljoihin tai amarylliksiin. Lautasliinarenkaat laitan jemmaan joulua varten ja voisihan nuo käpyvalotkin olla taas osa meidän jouluruokailua. Vielä on 29 päivää aikaa pohtia asiaa ja ideoida kattausta. Kaunis kattaus tuo kotiin juhlan tuntua, tunnelmaa ja yksi osa meidän joulua.
Alimmassa kuvassa näkyy sama kattaus hyasinteillä joista otin mullat pois ja huuhtelin juuret.
0 Comments