Isänpäivän illallinen
Isänpäivän ruokailun suhteen halusimme pelata varman päälle. Valitsimme illallispaikaksemme oman kodin jossa lapset pitävät jälleen omaa ravintolaa. Ravintola Teerenpyrstö aloitti toiminnan kolme vuotta sitten. Ravintola palvelee innokkuuden mukaan ja ravintolan pitäjät kutsuvat ruokailijat ravintolaan (apukokkeina toimii äiti ja isä). Tällä kertaa ravintolaan kutsun sai perheen lisäksi ukki ja mummo. Illallinen koostui kolmesta ruokalajista, metsäteemalla.
Hirvicarpaccio:
Jäisestä hirvenlihasta vuollaan ohuita lastuja, jotka asetellaan lautaselle
Päälle sivellään oliiviöljyä
Lisäksi myllyistä suolaa ja mustapippuria
Annoksen kruunaa parmesanjuusto jota raastetaan lopuksi lihojen päälle
Maukkaan alkupalan jälkeen tarjoiltiin pääruoka. Pääruokana oli valkoviiniteeri naapurin sedän reseptillä.
Valkoviiniteeri:
1-2 teeri/sorsa
30 grammaa vehnäjauhoja
50g voita
mustapippuria
suolaa
2dl kermaa
2dl valkoviiniä
( 1 1/2 dl tuoretta kirveliä)
Ruskista lihat jauho-suola-pippuriseoksessa. Laita lihat pataan ja lisää valkoviini sekä kerma. Hauduta uunissa 1-1,5 tuntia. Lisää kirveli (itse en aina laita kirveliä, hyvää ilmankin).
Puhdistan teeret yleensä nylkemällä jonka jälkeen irroitan täkkäpalat, fileet ja koivet. Tällaiseen ruokaan menetelmäni sopii hyvin ja pakastimen tilakin säästyy muuhun käyttöön.
Riistapainotteisen ateriamme päätöksenä toimi lakkasorbetti (ohjeen olen poiminut Viinilehdestä 4/2008).
Lakkasorbetti:
3dl pakastelakkaa
1 1/2 dl vettä
3/4dl sokeria
1rkl hunajaa
Paseeraa lakat siivilän läpi. Kiehauta vesi ja sokeri. Lisää lakkapyree ja hunaja veden sekaan. Jäähdytä seos ja pyöräytä se jäätelökoneessa sorbetiksi.
0 Comments