Suunnittelua ja valokuvausta
Viime keväänä pääsin tekemään laajan suunnitelman ravintolaan. Aikataulu oli hyvin tiukka, vajaat neljä viikkoa piti sisällään suunnittelun ja remontin. Itselläni sattui tuohon ajankohtaan vielä opintoihin liittyvän portfolion loppuun saattaminen. Kummatkin olivat itselleni mielekästä tekemistä, joten virtaa riitti molempiin asioihin.
Kohteessa pyrin tekemään muutokset pienillä ja edullisilla asioilla. Kohteessa karsittiin paljon ja uusittiin lähinnä seinä- ja lattiapintoja. Kalustehankintoja tuli lähinnä kahvion ja pubin puolelle.
Pubi oli itselleni mieluinen toteuttaa. Halusin tuoda pubiin rouheutta, erilaisia pintamateriaaleja sekä hiukan metsästysteemaa. Pubin seinistä osa on maalattu Tunto-maalilla ja osa seinistä on paneloitu vanhasta riihestä puretuilla laudoilla. Pyöreiden pöytien maalipinnat olivat kuluneet, joten niihin täytyi keksiä jotain. Idea tuli metsästysteemasta ja pöytien kansiin suunnittelin kalvon, mihin painettiin valokuva vanhasta haulikonpanoksesta.
0 Comments