Lakanoissa
Lähes koko päivä on kulunut metsässä kävellen, sieniä ja marjoja etsien. Tällaisten päivien jälkeen oma sänky tuntuu erityisen ihanalta. Hyvän sängyn lisäksi lakanat ovat iso osa hyvää unta. Itse tykkään panostaa lakanoiden laatuun enkä määrään. Tälläkin hetkellä meillä on kahdet lakanat, joita vaihtelen sänkyymme.
Viime vuosien lakanahankintani eivät ole kuitenkaan menneet täysin suunnitelmien mukaisesti. Kaksi vuotta sitten tein ison investoinnin ja ostin pellavalakanat. Kauniit lakanat osoittautuivat kuitenkin yllättävän karheaksi ja mies ilmoitti, ettei halua nukkua hiekkapapereissa. Nämä lakanat odottaavat edelleen kirpparille pääsyä ja jouduin hommaamaan tilalle pehmeämmät lakanat.
Olin ostanut itselleni Beach house – yömekon, jonka kangas on todella miellyttävä. Ajattelin ottaa varman päälle pehmeyden suhteen ja ostin valkoiset Beach house – lakanat sänkyymme. Ensimmäiset puoli vuotta lakanoista irtosi kauheasti valkoista pölyä. Valkoista pölyä oli kodinhoitohuoneessa ja makuuhuoneessa todella paljon. Lakanoiden pehmeys on kuitenkin ollut todella ihana ja enää niistä ei irtoa pölyä. Jokin aika sitten jouduin kuitenkin pettymään, kun huomasin alus- ja pussilakanassa pieniä reikiä. Valitettavasti laatu ei taida olla ihan hinnan veroinen ja se kyllä ärsyttää. Aion kuitenkin jatkaa lakanoiden käyttöä edelleen ja uskon, että jatkossakin tulen hommaamaan merkin tyynyliinoja juuri niiden pehmeyden vuoksi.
Valkoisten lakanoiden kaverina meillä on kuvan pussilakana, johon olen ihastunut kovasti. Pussilakana on valtavan miellyttävän tuntuinen ja laatukin tuntuu olevan hyvä. Tykkään lakanoista kovasti, enkä raaski peittää niitä sänkypeitolla. Illalla onkin kiva pujahtaa rennosti pedattuun sänkyyn, pehmeiden lakanoiden syleilyyn. Erityisesti pidän päivistä, jolloin vaihdan puhtaat lakanat sänkyymme. Silloin voi nauttia raikkaista ja mankelin siloittamista lakanoista.
8 Comments