Mummolassa
Eilen serkut pääsivät nauttimaan yhteisestä ajasta mummolassa. Leikkejä pihalla, herkkuja puutarhasta ja pieniä multaisia varpaita kasvimaalla.
Serkusten touhutessa leikeissään, laitoimme siskon ja äitini kanssa kukkapenkkejä.
Valtavat kukkapenkit saivat hiukan uutta ilmettä ja aikuiset yhteisen hetken mieluisan tekemisen parissa. Eniten päivässä ilahdutti äidin tyytyväisyys lopputulokseen. Bonuksena saimme siskon kanssa omiin kukkapenkkeihin uusia kasveja.
Lapsena en ehkä osannut arvostaa kotipihaa ja sen antimia. Näin jälkeenpäin miettii, kuinka ihana on ollut kerätä omalta pihalta marjoja, omenoita, herneitä, porkkanoita ja muita herkkuja. Omien lasten kautta pohtii omaa lapsuuttaan ja vanhempiensa kasvatusta. Asiat, joita on silloin pitänyt itsestään selvyytenä, eivät ole sitä olleet. Kaikki lapset eivät pääse keräämään koulun jälkeen välipalaansa takapihalta tai nauttimaan omasta pihasta.
Kiitoksia kummitytölleni mukavasta kuvaustuokiosta!
0 Comments