Kosken kohinaa
Olen aina tykännyt Mauri Kunnaksen kirjoista. Pienenä sain niitä kummeiltani lahjaksi ja nykyään luen niitä lapsilleni. Kirjojen kiehtova maailma on tullut myös elämääni. Koiramäen urheilukirjasta jäi erityisesti maratonmatkan pituus mieleeni. Muutama vuosi sitten päätin itsekin mitata matkan ja kokea sen mahtavan tunteen joka tulee tuollaisen suorituksen jälkeen. Matkastani maratonille voisin postata toisella kertaa. Nyt mennään kuvien muodossa Kaurakosken maisemiin.
Reilu kolme vuotta sitten sain ajatuksen tapahtumasta joka saisi paikakseen Kaksi Kalan mahtavan miljöön. Sellaisen joita Koiramäen kirjojen kuvissa näkee, mutta harvoin ihmiset pääsevät näkemään tällaista ympäristöä oikeassa elämässä.
Paikka on toiminut ennen matkailukohteena ja itsekin kävin pienenä ihastelemassa paikkaa vanhempieni kanssa. Pihassa oli silloin karuselli joka toimi kosken voimalla ja lammikossa oli kaloja joita pääsi onkimaan. Pihapiirissä olevia rakennuksia on kunnostettu viime vuosina vanhoja menetelmiä vaalien ja kosken varressa olevia vanhoja mökkejä vuokrataan edelleenkin majoituskäyttöön. Paikka ei kuitenkaan aktiivisessa toiminnassa vaan sitä voi vuokrata esimerkiksi juhlien järjestämiseen.
Pihapiiriin tultaessa astuu ajassa taaksepäin, kaikki miljöön rakennukset on vanhoja ja kauniisti haarmaantuneita. Pihapiiristä löytyy luhtiaitta ja muita ihania rakennuksia kuten mylly. Myllyn avulla kylämme on saanutkin aikanaan sähköt ja kyläläiset ovat saaneet jauhettua myllyssä viljat jauhoiksi.
Kolmannen kerran organisoin ideoimani tapahtuman ja tänä vuonna mennään teemalla “mitä kuuluu”, olemme kutsuneet entisiä paikkakuntalaisia tapahtumaan. Heillä on mahdollisuus tulla tervehtimään tuttuja ja me tarjoamme heille mahdollisuuden nähdä mitä paikkakunnalle kuuluu. Kesäkuun 28.päivä paikka täyttyy elämästä, paikalliset järjestöt puhaltaa yhteen hiileen ja tarjoavat ihmisille kesäpäivän monipuolisen ohjelman kera.
Tulevan kesän tapahtuman suunnittelu alkoi viime syksynä ja edelleenkin on paljon tehtävää. Onneksi kaikki on tänäkin vuonna innolla tekemässä tapahtumaa ja laittamassa panoksensa tapahtuman onnistumisen eteen..talkoovoima elää vielä.
0 Comments